Vapaaehtoisen arkea / Volontärens vardag

teacher Amanda

Otsikkoni on sikäli ironinen että aion kertoa teille miten mulla ei periaatteessa ole kunnon arkea eikä rutiineja. Olen nyt ensi lauantaina ollut kuukauden täällä Intiassa eikä mulla vieläkään ole vakituista työkuvaa tai arkea.

Min rubrik är lite ironisk då jag egentligen kommer att berätta hur jag ännu inte har någon vardag eller några rutiner. Nästa lördag har jag varit här i Indien en månad och mitt jobb är inte ännu ens regelbundet.

Olin siis ilmoittautunut Environmental Education -projektiin. Työpaikkani on noin kilsan kävelytmatkan päässä Save Our Earth Clubin toimistolla. Save Our Earth Club on jonkinlainen järjestö, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta ympäristöasioista järjestämällä erinlaisia tapahtumia, kilpailuja ja kerhoja. Ihan järkevä instituutio siis.

Jag hade alltså anmält mej till Environmental Education -projektet. Save Our Earth Club:s kontor är ca en kilometer från mitt hem och jag går dit varje dag. Eller gick. Save Our Earth Club är någon sorts organistaion som strävar efter att sprida miljömedvetenhet bland mänskor genom att t.ex. ordna olika sorters program, tävlingar och klubbverksamhet. 

"An innovative working club designed by Suryodhaya Environment management Organization formed with the intention of creating a pollution free earth. It is a nonprofit, secular organization opened to all who are environmental conscious." 

OBJECTIVES

1) To promote awareness in the society regarding Global warming and climate changes.

2) To implement and popularize bio-dynamic organic farming.

3) To promote the use of eco-friendly products and recycle non degradable waste.

4) To become the rivers, streams, lakes free from E-colis. 

 

Tähän asti olen työkseni katsonut kaksi dokkaria ja tehnyt niistä liudan kysymyksiä vastausvaihtoehtoineeen. Ensimäinen dokkari oli nimeltään HOME  Todella hieno filmi, kuvattu ilmasta erikoistekniikalla ja se on ilmaiseksi nähtävillä esim. youtubessa. Leffa tehtiin levitettäväksi ilmaiseksi, eikä sillä ole copyrightia ollenkaan. Toinen dokkari oli King Cobrasta, käärme on uhanalainen ja sitä esiintyy erityisen paljon juuri näillä alueilla. Ihmiset pelkäävät ja tappavat King Cobria vaikka nämä ovat hyödyllisiä syödessään ravinnokseen toisia käärmeitä. King Cobrat eivät myöskään ole kovin vaarallisia ihmisille, sillä ne eivät yleensä käytä myrkkyään meihin.

Tills vidare har jag sett på två dokumentärfilmer och gjort en massa frågor av dem. Första dokumentären var HOME. En superfin film, filmad från luften med ny teknik och man kan se den gratis t.ex. i youtube. Filmen gjordes för att spridas gratis och den har ingen copyright. Den andra dokumentären handlade om King Cobra-ormen. Den har blivit sällsynt här i sydvästra Indien och borde skyddas mera. Människorna är rädda för ormarna och dödar dem, fastän de skulle kunna vara till nytta då de äter andra ormar till sin föda. King Cobran är inte heller så farliga för mänskor då de inte använder sitt gift på oss.

Noniin, se siitä opetustuokiosta, Olen siis katsonut upeita leffoja ja sitten opetellut ne täydellisesti ulkoa tehdessäni joka ikisestä yksityiskohdasta kysymyksen. Olen myös laajentanut ja parantanut englantiani. Ainakin toivon niin. Kysymyksiäni on tarkoitus käyttää kouluissa, jonne menemme pitämään pieniä kilpailuja. Lapset katsovat dokkarit ensin (kannadaksi käännettyinä) ja vastaavat sitten kysymyksiin (jotka myös on käännetty kannadaksi).

Nå nu har ni alla lärt er något nytt... Jag har alltså sett på superfina filmer och lärt mej massa, då jag gjort frågor på varenda detalj i dokumentärerna. Jag har också förbättrat mitt engelska vokabulär. I alla fall vill jag tänka så. Mina frågor skall användas i skolor där vi kommer att ordna tävlingar. Barnen får se på dokumentärerna (översatta till kannada) och sedan får de svara på frågor (också de översatta till kannada).

Olen siis tuntenut itseni ihan hyödylliseksi ja nauttinut työstäni. Pitkiä hetkiä olen kuitenkin myös istunut ja odottanut pomoani keksimään minulle tekemistä. Yhtä pitkän aikaa kuin olen tehnyt duunia olen myös hillunut netissä ja kirjoitellut blogiani jne. Välillä on vähän tuntunut siltä ettei minua oikeasti tarvita, että vain tapan aikaa. Siispä olin todella innostunut kuulemaan että saisin opettaa englantia viereisessä koulussa kolmena päivänä viikossa. Eilen olin vain seuraamassa opetusta. Opettajat olivat todella mukavia ja lapset tottelevaisia. Tänään vedin itse kolme tuntia "spoken English":iä. Luokassa oli minun lisäkseni kaksi muuta opettajaa jotka seurasivat opetustani. Kävin simppeliä keskustelua luokan kanssa ja selitin jotain subjektista ja predikaatista. En kyllä ollut kovin ammattimainen kun en yhtään tiennyt lasten tasoa, mutta se meni läpi. Olenhan valkoinen ja puhunhan kuitenkin ymmärrettävää englantia...

Jag har alltså känt mej nyttig och njutit av mitt jobb. Långa stunder har jag dock bara suttit och väntat på att min boss skal komma på något för mej att göra. Lika mycket som jag jobbat har jag också skrivit blogg och chattat på facebook. Ibland har det nog känts som om jag inte egentligen behövs, att jag är där bara för att döda tid och sedan gå hem. Därför var jag jätte glad då min boss föreslog att jag skulle gå till en närbelägen skola och lära engelska. Igår följde jag bara med lektionerna. Lärarna var super trevliga och barnen lydiga. Idag drog jag själv tre lektioner "spoken English". Förutom barnen var också ett par lärare och föjde med lektionerna. Jag förde enkel diskussion med klassen och pratade något om predikat och subjekt. Jag var nog inte så värst proffsig, när jag inte alls visste barnens nivå, men jag tror alla var helt nöjda. Jag är ju vithyad och talar flytande engelska trots allt...

Vapaa-ajallani olen tavannut saksalaisia vapaaehtoisia, jotka työskentelevät tavallisissa kouluissa (regular schools) sekä heimo-kouluissa (tribal schools). Heidän työkuvansa on ollut aivan toisenlainen alusta asti. Heidän kouluissaan ei välttämättä ole aina edes muita opettajia, eivätkä lapset välttämättä osaa yhtään mitään. Kukaan ei kerro mitä tehdä tai mitä opettaa. Vapaaehtoiset pistetään kirkuvan luokan eteen. Keppi isketään käteen apuvälineeksi. Pehmot länsimaalaiset eivät pysty lyömään lapsia, joten jäljellä ei jää mitään toimivia kurinpitomenetelmiä. Vapaaehtoiset tekevät itse omat lukujärjestyksensä ja päättävät itse mitä opettaa ja miten. Kaikki pitää tehdä itse vaikkei olekaan opettaja koulutukseltaan ja vaikkei puhukaan englantia äidinkielenään (niinkuin suurin osa intialaisista näyttää luulevan).

På fritiden har jag umgåtts med de tyska volontärerna som jobbar i vanliga skolor (regular schools) och i "tribal schools". Deras arbete är helt annorlunda, motsatsen till mitt. I skolorna finns det inte ens alltid en lärare och barnen kan absolut ingenting. Ingen säger till dej vad du skall göra eller lära. Volontärerna bara dumpas oförberedda framför en skrikande klass. Som hjälpredskap får de en käpp, vilken de förstås inte vill använda. Kvar blir inga medel för att få lugn i klassen p.g.a. det enda barnen har lärt sig at lyda är käppen...Volontärerna gör själva upp sina läseordningar och bestämmer själva vad de lär och hur. Allt görs själv utan hjälp av någon fastän man inte är en professionell lärare eller ens talar engelska som sitt modersmål (vilket de flesta indier tycks tro att man gör).

Mutta ainakin heitä tarvitaan. Aikaisempien vapaaehtoisten työn jälki näkyy niissä kouluissa missä heitä on ollut, lapset ovat oikeasti oppineet jotain, eivätkä vaan kiljuneet ja tapelleet. Tämän takia olen ehkä hiukan kateellinen muille, enkä oikein tiedä olenko nyt kiittämätön vai normaali tai vain outo. Työni on rentoa ja kouluni siisti ja hyvin organisoitu, päiväni ovat myös lyhyemmät. En siis tiedä pitäisikö minun valittaa kordinaattorilleni vai ei. Olenko hullu? Tuntuu vain että minua voitaisiin tarvita niin paljon enemmän jossain muualla. Että jossain voisin olla korvaamaton ja todella auttaa vähäosaisia lapsia rakentamaan elämäänsä uudestaan opiskelun kautta.

Men i allafall behövs volontärerna i skolorna. Man kan märka hur mycket tidigare volontärer fått till stånd i vissa skolor där barnen faktiskt lärt sig någonting. P.g.a. detta är jag kanske lite avundjsuk på de andra, jag vet inte om jag är otacksam eller bara konstig. Mitt jobb är chilligt och ostressigt och mina dagar är kortare. Jag vet inte om jag borde klaga till min cordinator eller inte. Är jag galen? Det bara känns som att jag skulle kunna behövas så mycket mer någon annanstans. I en fattigare skola skulle jag påriktigt kunna ändra barns liv genom att erbjuda dem undervisning.