Spoken English Expert

Tänään on ollut rankka päivä. Olen leikkinyt opettajaa koko päivän. Ammani puki ylleni kalleimman sarinsa aamulla ja sitten tepastelin aidon intialaisen opettajan näköisenä duuniin. Olen Spoken English teacher. Olen olevinani jokin ihme expertti, jopa opettajat esittävät minulle kysymyksiä tunneillla. Ja oi kyllä, opettajat ovat mukana seuraamassa pitämiäni tunteja. Parhaimmillaan tänään oli kolme opettajaa lapsikatraan lisäksi kuuntelemassa. Lapsia oli parhaimmillaan 70 yhdessä luokassa, selvisin vain vaivoin hengissä siitä koettelemuksesta...

Opetan siis yksityiskoulussa kolme kertaa viikossa. Mua vähän epäilyttää koko homma vaikka kaikki opettajat ovat tosi mukavia ja mua kohdellaan tosi hyvin. "Private school":han on maksullinen ja (luultavasti) voittoa tekevä yritys. Ja nyt mä vapaaehtoisena siis teen ilmaiseksi duunia niin että muut opettajat saa ottaa rennommin ja joku kerää rahat talteen oppilailta...

Mua kohdellaan kuin jotain super experttiä. Suunnittelemani ohjelmat olivat liian vaikeita oppilaille, joten taivuttelin heidän kanssaan verbejä ja kaikki saivat vuorollaan sanoa jokusen lauseenkin. Opetukseni tuntuu minusta itsestäni tosi sekavalta ja ihan irralliselta sanojen taivuttelulta ja lauseiden ulkoaoppimiselta. Mutta opettajat ovat tyytyväisiä. Ainakin he saavat levätä kun itse heilun taulun edessä liitujen kanssa...Jotenkin ärsyttää, en mä ole mikään englannin opettaja ammatiltani, oon vasta juuri valmistunut ylioppilas. Mua kohdellaan kuin jotain ihme experttiä, ihan kuin tietäisin kaiken. Yritä siinä sitten selittää englannin kielioppia englanniksi ja vielä niin yksinkertaisesti että kaikki tajuaa, jos tajuaa. Ainakin olen itse tajunnut miten ylpeä olen Suomen koulusysteemistä. Sisäinen patrioottini on heräämässä henkiin.

Idag har det varit en tung dag. Jag har lekt lärare hela dagen. På morgonen klädde amma på mej sin dyraste sari och så traskade jag till skolan likt en äkta indisk lärarinna. Jag är expert i Spoken English, t.o.m. lärarna frågar frågor av mej på timmarna. Som bäst satt det tre stycken lärare och följde med min lektion med barnen. Som bäst hade jag 70 barn i klassen, jag klarade mej just och just levande genom de långa 45 minutrarna...

Ja lär alltså i en privatskola tre gånger i veckan. Ja har tänkt mycket och tvivlat på hela arrangemanget...Alla är supertrevliga mot mej, det är inte fråga om det. Men en "Private school" kostar för eleverna och (troligen?) är det också ett företag som går på vinst. Och där är jag sen, 

den billiga volontären som jobbar gratis och lättar på de betalda lärarnas börda medan någon gör pengar på det.

Ja blir behandlad som någon jävla expert. Ja hade förberett program för lektionerna, men mina planer visade sig vara helt för avancerade. Så jag böjde verber med eleverna och tvingade dem också att säga ett par meningar ibland. Själv tycker jag att min undervisning var ganska råddig och lösryckt men lärarna verkade nöjda. I alla fall kunde de vila då ja svettades framför tavlan med kritan i högsta hugg...Jag är nog lite irriterad. Inte är jag någon utbildad engelskaläarare, jag blev ju först student förra våren. Helt som om jag skulle ha svar på allting. Försök nu sen lära ut engelsk grammatik på engelska åt människor som knappt fattar ens enkla meningar. Men i alla fall har jag märkt hur stolt jag är över vårt skolsystem i Finland. Man blir ju riktigt patriotisk här i Indien.

Ammani superkallis sari / Ammas superdyra sari

Vapaaehtoisen arkea / Volontärens vardag

teacher Amanda

Otsikkoni on sikäli ironinen että aion kertoa teille miten mulla ei periaatteessa ole kunnon arkea eikä rutiineja. Olen nyt ensi lauantaina ollut kuukauden täällä Intiassa eikä mulla vieläkään ole vakituista työkuvaa tai arkea.

Min rubrik är lite ironisk då jag egentligen kommer att berätta hur jag ännu inte har någon vardag eller några rutiner. Nästa lördag har jag varit här i Indien en månad och mitt jobb är inte ännu ens regelbundet.

Olin siis ilmoittautunut Environmental Education -projektiin. Työpaikkani on noin kilsan kävelytmatkan päässä Save Our Earth Clubin toimistolla. Save Our Earth Club on jonkinlainen järjestö, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta ympäristöasioista järjestämällä erinlaisia tapahtumia, kilpailuja ja kerhoja. Ihan järkevä instituutio siis.

Jag hade alltså anmält mej till Environmental Education -projektet. Save Our Earth Club:s kontor är ca en kilometer från mitt hem och jag går dit varje dag. Eller gick. Save Our Earth Club är någon sorts organistaion som strävar efter att sprida miljömedvetenhet bland mänskor genom att t.ex. ordna olika sorters program, tävlingar och klubbverksamhet. 

"An innovative working club designed by Suryodhaya Environment management Organization formed with the intention of creating a pollution free earth. It is a nonprofit, secular organization opened to all who are environmental conscious." 

OBJECTIVES

1) To promote awareness in the society regarding Global warming and climate changes.

2) To implement and popularize bio-dynamic organic farming.

3) To promote the use of eco-friendly products and recycle non degradable waste.

4) To become the rivers, streams, lakes free from E-colis. 

 

Tähän asti olen työkseni katsonut kaksi dokkaria ja tehnyt niistä liudan kysymyksiä vastausvaihtoehtoineeen. Ensimäinen dokkari oli nimeltään HOME  Todella hieno filmi, kuvattu ilmasta erikoistekniikalla ja se on ilmaiseksi nähtävillä esim. youtubessa. Leffa tehtiin levitettäväksi ilmaiseksi, eikä sillä ole copyrightia ollenkaan. Toinen dokkari oli King Cobrasta, käärme on uhanalainen ja sitä esiintyy erityisen paljon juuri näillä alueilla. Ihmiset pelkäävät ja tappavat King Cobria vaikka nämä ovat hyödyllisiä syödessään ravinnokseen toisia käärmeitä. King Cobrat eivät myöskään ole kovin vaarallisia ihmisille, sillä ne eivät yleensä käytä myrkkyään meihin.

Tills vidare har jag sett på två dokumentärfilmer och gjort en massa frågor av dem. Första dokumentären var HOME. En superfin film, filmad från luften med ny teknik och man kan se den gratis t.ex. i youtube. Filmen gjordes för att spridas gratis och den har ingen copyright. Den andra dokumentären handlade om King Cobra-ormen. Den har blivit sällsynt här i sydvästra Indien och borde skyddas mera. Människorna är rädda för ormarna och dödar dem, fastän de skulle kunna vara till nytta då de äter andra ormar till sin föda. King Cobran är inte heller så farliga för mänskor då de inte använder sitt gift på oss.

Noniin, se siitä opetustuokiosta, Olen siis katsonut upeita leffoja ja sitten opetellut ne täydellisesti ulkoa tehdessäni joka ikisestä yksityiskohdasta kysymyksen. Olen myös laajentanut ja parantanut englantiani. Ainakin toivon niin. Kysymyksiäni on tarkoitus käyttää kouluissa, jonne menemme pitämään pieniä kilpailuja. Lapset katsovat dokkarit ensin (kannadaksi käännettyinä) ja vastaavat sitten kysymyksiin (jotka myös on käännetty kannadaksi).

Nå nu har ni alla lärt er något nytt... Jag har alltså sett på superfina filmer och lärt mej massa, då jag gjort frågor på varenda detalj i dokumentärerna. Jag har också förbättrat mitt engelska vokabulär. I alla fall vill jag tänka så. Mina frågor skall användas i skolor där vi kommer att ordna tävlingar. Barnen får se på dokumentärerna (översatta till kannada) och sedan får de svara på frågor (också de översatta till kannada).

Olen siis tuntenut itseni ihan hyödylliseksi ja nauttinut työstäni. Pitkiä hetkiä olen kuitenkin myös istunut ja odottanut pomoani keksimään minulle tekemistä. Yhtä pitkän aikaa kuin olen tehnyt duunia olen myös hillunut netissä ja kirjoitellut blogiani jne. Välillä on vähän tuntunut siltä ettei minua oikeasti tarvita, että vain tapan aikaa. Siispä olin todella innostunut kuulemaan että saisin opettaa englantia viereisessä koulussa kolmena päivänä viikossa. Eilen olin vain seuraamassa opetusta. Opettajat olivat todella mukavia ja lapset tottelevaisia. Tänään vedin itse kolme tuntia "spoken English":iä. Luokassa oli minun lisäkseni kaksi muuta opettajaa jotka seurasivat opetustani. Kävin simppeliä keskustelua luokan kanssa ja selitin jotain subjektista ja predikaatista. En kyllä ollut kovin ammattimainen kun en yhtään tiennyt lasten tasoa, mutta se meni läpi. Olenhan valkoinen ja puhunhan kuitenkin ymmärrettävää englantia...

Jag har alltså känt mej nyttig och njutit av mitt jobb. Långa stunder har jag dock bara suttit och väntat på att min boss skal komma på något för mej att göra. Lika mycket som jag jobbat har jag också skrivit blogg och chattat på facebook. Ibland har det nog känts som om jag inte egentligen behövs, att jag är där bara för att döda tid och sedan gå hem. Därför var jag jätte glad då min boss föreslog att jag skulle gå till en närbelägen skola och lära engelska. Igår följde jag bara med lektionerna. Lärarna var super trevliga och barnen lydiga. Idag drog jag själv tre lektioner "spoken English". Förutom barnen var också ett par lärare och föjde med lektionerna. Jag förde enkel diskussion med klassen och pratade något om predikat och subjekt. Jag var nog inte så värst proffsig, när jag inte alls visste barnens nivå, men jag tror alla var helt nöjda. Jag är ju vithyad och talar flytande engelska trots allt...

Vapaa-ajallani olen tavannut saksalaisia vapaaehtoisia, jotka työskentelevät tavallisissa kouluissa (regular schools) sekä heimo-kouluissa (tribal schools). Heidän työkuvansa on ollut aivan toisenlainen alusta asti. Heidän kouluissaan ei välttämättä ole aina edes muita opettajia, eivätkä lapset välttämättä osaa yhtään mitään. Kukaan ei kerro mitä tehdä tai mitä opettaa. Vapaaehtoiset pistetään kirkuvan luokan eteen. Keppi isketään käteen apuvälineeksi. Pehmot länsimaalaiset eivät pysty lyömään lapsia, joten jäljellä ei jää mitään toimivia kurinpitomenetelmiä. Vapaaehtoiset tekevät itse omat lukujärjestyksensä ja päättävät itse mitä opettaa ja miten. Kaikki pitää tehdä itse vaikkei olekaan opettaja koulutukseltaan ja vaikkei puhukaan englantia äidinkielenään (niinkuin suurin osa intialaisista näyttää luulevan).

På fritiden har jag umgåtts med de tyska volontärerna som jobbar i vanliga skolor (regular schools) och i "tribal schools". Deras arbete är helt annorlunda, motsatsen till mitt. I skolorna finns det inte ens alltid en lärare och barnen kan absolut ingenting. Ingen säger till dej vad du skall göra eller lära. Volontärerna bara dumpas oförberedda framför en skrikande klass. Som hjälpredskap får de en käpp, vilken de förstås inte vill använda. Kvar blir inga medel för att få lugn i klassen p.g.a. det enda barnen har lärt sig at lyda är käppen...Volontärerna gör själva upp sina läseordningar och bestämmer själva vad de lär och hur. Allt görs själv utan hjälp av någon fastän man inte är en professionell lärare eller ens talar engelska som sitt modersmål (vilket de flesta indier tycks tro att man gör).

Mutta ainakin heitä tarvitaan. Aikaisempien vapaaehtoisten työn jälki näkyy niissä kouluissa missä heitä on ollut, lapset ovat oikeasti oppineet jotain, eivätkä vaan kiljuneet ja tapelleet. Tämän takia olen ehkä hiukan kateellinen muille, enkä oikein tiedä olenko nyt kiittämätön vai normaali tai vain outo. Työni on rentoa ja kouluni siisti ja hyvin organisoitu, päiväni ovat myös lyhyemmät. En siis tiedä pitäisikö minun valittaa kordinaattorilleni vai ei. Olenko hullu? Tuntuu vain että minua voitaisiin tarvita niin paljon enemmän jossain muualla. Että jossain voisin olla korvaamaton ja todella auttaa vähäosaisia lapsia rakentamaan elämäänsä uudestaan opiskelun kautta.

Men i allafall behövs volontärerna i skolorna. Man kan märka hur mycket tidigare volontärer fått till stånd i vissa skolor där barnen faktiskt lärt sig någonting. P.g.a. detta är jag kanske lite avundjsuk på de andra, jag vet inte om jag är otacksam eller bara konstig. Mitt jobb är chilligt och ostressigt och mina dagar är kortare. Jag vet inte om jag borde klaga till min cordinator eller inte. Är jag galen? Det bara känns som att jag skulle kunna behövas så mycket mer någon annanstans. I en fattigare skola skulle jag påriktigt kunna ändra barns liv genom att erbjuda dem undervisning.

"Animal sighting is purely luck"

Viikonloppuna olin Mudumalain kansallispuistossa kymmenen muun vapaaehtoisen kanssa eri puolilta etelä-Intiaa. Pienen stressaamisen jälkeen löysimme kaikille majapaikan ja onnistuimme kokemaan pari safaria sekä aamuisen trecking-kierroksen villissä luonnossa. Luonto oli kaunis, ja eläimet kauniita. Ikävä kyllä näimme Mudumalain tiikereitä vain pahviin maalattuina tienvaressa... Oli myös mukava tavata kavereita, kuten Margueritea, Niamhia ja Lucieta, sekä päästä puhumaan hiukan ruotsia Peterin kanssa. Suuressa ryhmässä reissaaminen on samalla ihanaa ja todella rasittavaa.

Safarilla on hyvä pitää mielessä että "animal sighting is purely luck" (mikä myöskin luki safaribussin ikkunassa). Elukat eivät ole siellä meitä varten poseeraamassa kameroille, vaan elävät omaa elämäänsä. Eivätkä tiikerit välttämättä rakasta safaribussin kovaa ääntä...Ainakin saimme kokea jännittävän treckin-aamun. Jos oppaidemme elekieltä oli uskominen, olimme monta kertaa vaarassa tulla syödyiksi verenhimoisilta norsuilta...

På veckoslutet var vi med tio andra volontärer från olika delar av södra Indien i Mudumalais nationalpark. Efter lite stressande hittade vi en sovplats för alla och lyckades erfara ett par safarin och en tidig trecking-tur ute i vildmarken. Naturen var så vacker och djuren likaså. Tyvärr såg vi tigrar bara på stora paffskyltar brevid bilvägen...Det var också skönt att träffa vänner så som Marguerite, Niamh och Lucie, och tala svenska med Peter (från skåne). Att resa i stor grupp är samtidigt både stressigt och superroligt.

På safarin är det bra att påminna sig om att "animal sighting is purely luck" (detta stod även på safaribussens fönster). Djuren är inte där för att posera för turisternas kameror, utan det lever sina egna liv och skulle helst inte bli störda av oss. Och tigrarna knappast älskar safaribussens höga buller...Men i alla fall fick vi uppleva en spännande trecking-morgon. Om jag tolkade rätt våra guiders kroppsspråk var vi flera gånger mycket nära att bli uppätna av blodtörstiga elefanter...

trecking morning

Niamh "neef" from Ireland

Ainakin me valkoiset apinat tarjosimme intialaisille kävijöille eksoottisia elämyksiä. Meitä kuvattiin enemmän kuin norsu-parkoja...

I alla fall bjöd vi vita apor exotiska upplevelser för indiska besökare. Vi blev mera fotograferade än stackars elefanterna...

Find the elephant in the picture

Bambiii

morning

Juomapeliä viidakossa. Itseäni ei hirveästi innostanut, mangomehuni vei voiton viskistä.

Indisk whisky i djungeln. Jag föredrog min mangosaft.

Beautiful Marguerite and Lucie

Kulttuurishokeista / Om kulturshocker

Kun länsimaalaiset tulevat Intiaan.... / När västerlänningar kommer till Indien...

1. Pään pudistelu / Att skaka på huvudet

Pään pudistelu länsimaissa tarkoittaa kieltävää vastausta, mutta täällä sillä on päinvastainen merkitys. Aina jos yritän varmistaa jonkun vastauksen ettei vaan tulisi väärinkäsityksiä he vain pudistelevat päätään sanomatta mitään. Esimerkiksi kun yritin yöbussissa varmistaa että bussi varmasti pysähtyy oikean hotellin eteen kuski vain mutisi jotain ja pudisteli rajusti päätään...Intialaiset pudistelevat päätään joka asiaan, keikuttelevat sitä hassusti puolelta toiselle. Olen myös kullut että se tarttyy helposti meihin vapaaehtoisiin kun olemme täällä pidemmän aikaa...

I västvärlden är vi vana vid att man skakar på huvudet då man svarar nekande. Här har huvudskakning motsatt betydelse. Då ja frågar saker två gånger bara för att undvika missföstånd får jag oftast till andra svaret bara en huvuskakning, vilket ju är lite förvirrande. T.ex. då jag i nattbussen försökte försäkra mej om att bussen stannar vid det rätta hotellet muttrade chaffören bara och skakade vilt på huvudet...Indierna vickar på huvudet till det mesta, det är samtidigt både skojigt och irriterande. Jag har hört att det smittar lätt av sig då man tillbringar en längre tid här...

2. Röyhtäily ja syljeskely / Rapning och spåttande

Tälläpäin huonot ruokailutavat ovat kohteliaisuutta. Ruoka siis syödään käsin ja sitä pitää sorkkia ja tökkiä minkä ehtii. Maiskuttelua ja röyhtäilyä saa kestää joka aterian yhteydessä ilman että kukaan menee siitä hämilleen. Itse vielä vaistomaisesti tukahdutan nämä sikamaiset ääntelyt, mutta enköhän puolessa vuodessa opi tavoille...

Syljeskely ja räkiminen on myös suosittua. Salman Rushdie luonnehti tapaa ”jaloksi harrastukseksi” kirjoissaan (niissä vanhat miehet tappoivat aikaa sylkien kuppiin). Etenkin bussissa istuessa saa kuulla hirveitä räkimisääniä niin että melkein tekee itsekin mieli oksentaa.

”Dåliga” matvanor är artighet här. Maten äts med händerna och man skall pota på den så mycket som möjligt. Rapningar och smaskande får man stå ut med under varje måltid. Jag kväver ännu instinktivt mina ljud, men månne ja inte på ett halvår ännu lär mig artighet...

Att spotta ljudligt är också populärt. Salman Rushdie kallade spottandet för ”en ädel hobby” i sina böcker (där ödade äldre män tid med att spotta i spottkoppar). Speciellt då man sitter i bussen hör man så förskräckliga ljud att man nästan får lust att kräkas själv.

3. Aikakäsitys / Tidsuppfattning

Intialaiset käsittävät ajan täysin eri tavalla kuin me länsimaissa. Välillä musta tuntuu ettei sanaa ”myöhästyminen” edes tunneta täälllä. Mitkään aikataulut tai lupaukset eivät pidä. He sanovat aina ”maybe tomorrow?”. Kohtalo määrää milloin mikäkin asia hoidetaan. Jos hoidetaan.

Indierna har en totalt olik tidsuppfattning än vi i västvärlden. Ja tror nästan att de inte ens finns ett ord som ”försenad” i dethär landet. Ingatidtabeller eller löften håller. De säger alltid ”maybe tomorrow?”. Ödet bestämmer om när och hur saker sköts. Om de sköts överhuvudtaget.

4. Töykeys / Klumpigheten

Kohteliaisuus on tapa jota meille länsimaissa tuputetaan syntymästä lähtien. Aina pitää muistaa kiittää ja pyytää asioita nätisti. Kannadan kielessä kiitos on ”danyavadagalu”. Jo sanan pituudesta huomaa ettei sitä käytetä arkipäiväisessä elämässä. Intialaiset kiittävät vain jumaliaan. Tässä kielessä ei ole mitään kohteliaisuusmuotoja kuten ”saisinko” tai ”ole hyvä”. Käskymuotoa käytetään siis paljon. Tästä johtuen me länsimaalaiset saatamme kokea intialaiset välillä hiukan töykeiksi. On myös todella vaikeaa olla kiittämättä ruoasta ja kaikista pikkuasioista perheessä. Ainoa kohteliaisuusmaneeri on hymy. Ikävä kyllä kaikki intialaiset eivät osaa hymyilyn jaloa taitoa (esim. pomoni). Itse olen yhtä hymyä koko ajan.

Artighet är en vana som djupt rotats i oss västerlänningar sedan födseln. Man skall alltid komma ihåg att tacka och be artigt om saker. I kannada-språket är tack ”danyavadagalu”. Redan ordets längd berättar oss att den inte används till vardags. Indierna tackar bara sina gudar. I dethär språket existerar inga artighetsfarser så som ”kan jag få?” eller ”var så god”. Istället används imperativ (befallningar). P.g.a. detta upplever vi västerlänningar ibland indierna som oartiga eller rentav ovänliga. Det är också förvånansvärts svårt att låta bli att tacka för maten och alla småsaker i familjen. Den enda artighetsprinsipen här är leendet. Tyvärr behärskar inte alla indier denna fina förmåga (min boss bl.a.). Själv försöker jag vara ett enda leende hela tiden.

5. Liikenne / Trafiken

Liikenteessä vallitsee viidakon laki. Isomman oikeus on ainoa liikennesääntö. Jalankulkijana sitä on pahnan pohjimmainen, parasta on istua suuressa bussissa. Liikenne on vasemmanpuoleinen, mutta oikeastaan puolella ei edes ole täällä niin suurta väliä. Ajat siinä missä on tilaa. Tööttiä soitetaan huvin vuoksi niin että kaikki tietävät että sitä ollaan tulossa. Kaikista parhainta ovat kuitenkin lehmät. Ne saavat kävellä ja tehdä ihan mitä vaan ihan missä vaan, eikä kukaan hermostu tai aja päälle.

I trafiken råder djungelns lag, de största härskar. Som fotgängare är man lägst i rang, bäst är det att sitta i en stor buss. Trafiken är vänstersidig men egentligen spelar sidan inte så stor roll här. Man kör där man ryms och köra. Här tutar man för skojs skull och för att berätta att man kommer med sitt fordon. Det bästa av allting är ändå kossorna. De får göra precis vad de vill, var de vill utan att någong blir irriterad eller kör på dem.

6. Minä / Jag

Joskus musta tuntuu että mä itse olen intialaisille suurempi kultturishokki kuin ne mulle. Toisin kuin kotomaassani, täällä tuijottelua ei hävetä tai piilotella. Jos huomioisin jokaisen mulkkauksen jonka saan kadulla käyskennellessäni en varmaan uskaltaisi enää astua ovesta ulos. Kaikenlaista kommenttia ja huuteluakin saa välillä kestää, pikkulapset hokevat mantraansa: ”whatsyourname, whatsyourname”. Joskus mopot ja riksat hidastavat vauhtia niin että ehtivät katsoa mua kunnolla. Ihmiset ottavat myös valokuvia. Jotkut kysyvät lupaa, jotkut ottavat salaa ja jotkut vain pysähtyvät pokkana eteen ja kuvaavat. Tulee vähän ”apina eläintarhassa” - fiilis.

Ibland känns det som om jag själv är en större kulturshock för indierna än de är för mej. Här är det nämligen helt okej att stirra och glo på människor utan att skämmas det minsta. Om jag skulle uppmärksamma varenda blick jag får skulle jag snart inte våga gå ut ur dörren. Ja får också höra alla möjliga kommentarer och utrop, barnen här tjuter sin eviga ramsa ”whatsyourname, whatsyourname”. Ibland nästan stannar motorcyklar och riksan för att få en bättre blick på mej. Människorna tar också bilder på en. En del frågar lov, andra tar i smyg och vissa bara stannar framför en och fotar utan att skämmas det minsta. Man känner sig lite som en exotisk apa.

...mutta itse asiassa olen sopeutunut aika hyvin tähän kulttuuriin. En ole pahemmin kokenut ”Intia Syndroomaa”, josta meille puhuttiin orientaatioviikolla. Siihen kuului mm vainoharhaista ajattelua, pelkoa ja kammoa. En tule koskaan sulautumaan joukkoon täällä, eivätkä ihmiset koskaan väsy tuijottamiseensa. Mutta kyllä sen kanssa voi elää. Ainakin toistaiseksi.

...men i själva verket tycker jag att jag anpassat mej rätt så bra i kulturen här. Jag har inte lidit av ”Indien syndromet” som dom försökte skrämma oss med under orientationsveckan. Till syndromet hör bl.a. paranoida tankar, skräck och panik. Jag kommer aldrig att smälta in i mängden här, och människorna kommer inte att tröttna på att glo på mej. Men det är något ja kan leva med. Än så länge i alla fall.

Lakshmi Puja

alttari / altare

Tänä aamuna vietimme taas Lakshmi Pujaa. Lakshmi on yksi suosituimmista hindujumalista ja luulen että hän on n.s. “kotijumalattaremme” tai jotain. Lakshmi on vaurauden ja hyvinvoinnin jumalatar ja hän on myös Vishnun vaimo. Ammani oli koristanut kauniin alttarin ja suitsukkeiden tuoksu täytti talon. Kelloja kilisteltiin myös ja telkkari oli ollut päällä aamu kuudesta asti, sieltä tuli Lakshmi-lauluja non stoppina. Kaikille vieraille annetaan pieni lahja, makeisia, hedelmiä, kukkia ja rannerenkaita. Sitten punaisella ja oranssilla väreillä pistetään tilakit otsaan ja liekkiä heilutellaan kasvojen ympärillä siunaukseksi.

Puja on siis hindulainen rituaali  jossa juhlitaan ja kunnioitetaan jumalia ja tärkeitä ihmisiä. Vastapalvelukseksi saadan jumalien ja vieraiden siunaus. 

Esteettisen kauneuden arvostust näkyy niin selvästi hindulaisessa kulttuurissa. En tosin ole varma tuleeko kaikki koristelu ja värikylläisyys itse uskonnosta vai ovatko intialaiset vain muokanneet uskontoaan siihen suuntaan. Kaikki on kuitenkin niin kauniisti koristeltua ja värikästä!

(aika jännä on myös intialaine tapa kutsua vieraita heti ammutuimaan. Solveig tuli tänään meille seitsemältä juhlimaan kanssamme! Muita ystäviä ramppasi meillä myös vähän väliä. Omassa perheessäni koto-Suomessa tällaista ei tapahtuisi ikinä! :D )

Idag på morgonen firade vi Lakshmi Puja. Lakshmi är en av de populäraste hindugudarna och ja tror att hon är typ vår "hemgudinna". Lakshmi är rikedomens och välfärdens gudinna och Vishnus fru. Min amma hade dekorerat och satt i ordning ett supervackert altare. Hon ringe också i små klockor och det doftade rökelse i hela huset. Teven var också på sedan klockan sex och därifrån kom Lakshmi-sånger non stop. Alla gäster får en liten gåva i form av godsaker, frukter, blommor och armband. Med röd och orange färger målas tilak-tecken på pannan och med en liten låga gör man en cirkel i luften framför den ärade gästen.

Puja är en hinduistisk ritual med vilken man ärar och firar gudar och viktiga människor. I gengäld får man gudarnas och gästernas välsignelse.

I den hinduistiska kulturen sätter man mycket värde på estetisk skönhet. Jag är inte säker på om allt dekorerande och all färggrannhet kommer från religionen eller om det bara är indierna som utvecklat sin religion mot det hållet. Alltin är så vackert upplagt och färggrannt!

(intressant är också den indiska vanan att bjuda hem gäster under dygnets alla tider. Solveig kom idag till oss och fira Puja klockan sju! Också andra familjevänner kom och gick under morgonen. Något dylikt skulle aldrig hända hemma i Finland. Åtminstone inte i min familj :D )

Ihana Ammani / Ljuvliga Amma

Ihana ammani pelasti rasittavan päiväni. Hän osti minulle ihanan sarin! (maksoin tietenkin takaisin). Huomenna menemme ompelijalle teettämään minulle oikean yläosa (olin liian lihaksikas siskojeni yläosiin) 

Min ljuvliga amma räddade min tunga dag. Hon hade köpt till mej en sari! (ja betalade förstås tillbaka) I morgon går vi till skräddaren och syr till mej en riktig övredel (jag var för muskulös för mina systrars övredelar). 

Hermot tiukalla / Frustrerad

Nyt ottaa kyllä niin pahasti päähän tää mun projekti kaikkine ihmisineen. Mä elän koko ajan epätietoisuudessa siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Mulle sanotaan että tee näin, tee noin ja sitten kun teen niin kaikki pitääkin tehdä toisin. Tänään luulin että me ollaan menossa jonnekin kouluun pitämään ympäristöohjelmaa. Mutta eihän me minnekään olla menossa. Ehdin kuitenkin sanoa ammalle etten tule lounaalle. Jään siis ilman ruokaa haha, mutta ei se mitään. Eniten ärsyttää tää kauhea pilkunnussiminen. Siis ihan oikeasti! Täällä ihmiset jotka ei edes osaa puhua ymmärrettävää englantia arvostelee mun kysymyksiä ja sanajärjestyksiä. Ihanko totta, ne voi kirjoittaa monella tavalla, entä sitten? Ja kaikista parasta on että nää mun ziljoona kysymystä käännetään kaikki lopuksi kannadaksi, joten mitä helvetin väliä sillä on jos joku asia on sanottu vähän eri tavalla englanniksi?

   Ja sitten hirveetä säätöä layoutin kanssa. Tee noin, tee näin. Eiku tehdään sittenkin näin. Mulla meni eilen illalla joku 45 minuuttia siihen että lisäsin ruksaus-ympyrät joka vastausvaihtoehdon eteen. Se tekee 400 helvetin ympyrää. Mutta tänään pomo sanoi että olisi parempi jos ne olisivatkin neliöitä. Haha.

   Eilen pomoni soitteli mulle vähän väliä siitä että mun piti lähetellä jotain sähköposteja tekemistäni kysymyksistä. Meinasin saada jonkun hermoromahduksen kun en ymmärtänyt mitä hän puhui puhelimessa enkä tajunnut mitä mun piti tehdä. Sain kaiken kuitenkin tehtyä, mutta hirveä stressi siitäkin.

Pomo ottaa niin päähän, olen yrittänyt olla positiivinen, mutta hän vaan osaa olla niin töykeä tahtomattaan. Tiedän ettei se ole hänen vikansa periaatteessa, hän ei voi kielitaidolleen ja persoonalleen mitään. Kaikista parasta on että kun hän korjailee kysymyksiäni hän aina kysyy mikä on oikea vastaus...Eikös nyt hänen pitäisi itse tietää kun on ympäristöihminen?

Kai tää tästä pikkuhiljaa.Varmaan tosi säälittävän kuuloista valitusta.Välillä vaan menee pinna niin tiukalle. Inhoan kun mua aliarvioidaan ja kun turhiin asioihin keskitytään kaiken olennaisen sijaan. ärrh

Mina nerver är på bristningsgränsen. Jag orkar inte med dehär människorna här på jobbet. Jag lever hela tiden i ovisshet om vad som kommer att hända till näst. Idag trodde jag att vi skulle besöka nån skola och hålla miljöprogram där. Men inte är vi påväg någonstans. Jag hann redan säga till min amma att jag inte kommer till lunchen så ja får hungra lite. Haha, men det är inte så hemskt farligt. Det som stör mej är det eviga punktknulleriet här. Gör det där, gör dethär, och när jag är färdig så gör vi allt på ett helt annat sätt. Människor som talar så oförståelig och otydlig engelska at jag inte fattar nånting korrigerar och kritiserar här mina frågor som ja med möda punktknullat här i ett par dar. Man kan säga saker på flera olika sätt, vilken överraskning! Det har väll ändå ingen fans skillnad hurdan ordföljden är på engelska, då alla frågor kommer ändå att översättas till kannada...

   Layouten är heller aldrig perfekt. Igår ödade jag en massa tid på att skriva kruxnings-bollar framför alla svarsalternativ. Det gjorde sammanlagt 400 bollar. Idag på jobbet sade bossen att det nog vore bättre med rutor istället. Haha.

   Igår höll han på o ringa mej hela tiden p.g.a. Att ja sku skicka någå email med frågorna jag gjort. Jag höll på att få ett nervsammanbrott då jag inte fattade något av vad han sade i telefonen. Ja visste inte alls vad han ville att ja skulle göra. Saken ordnade sig ju sen tillslut. Hemskt stressande över de också.

   Ja blir bara så trött på min boss. Jag har försökt vara positivt inställd, men han e bara så bra på att säga saker klumpigt och ovänligt. Ja vet att han inte kan så mycket åt sin engelska och sin personlighet, men ändå. Dessutom frågar han alltid efter rätta svaret då han går igenom mina frågor. Borde inte han kunna dessa saker om han är en miljömänniska?

Det blir säkert bra så småningom. Min klagan låter säkert jätte patetisk. Ja bara hatar att bli underskattad och att öda så mycket tid på onödiga saker istället för att koncentrera sig på det väsentliga.argh.

sätter här en bild på vår ljuvliga katt som kom igår och sitta i min famn då jag kämpade med de eviga frågorna / Laitan vielä kuvan meidän ihanasta kisusta joka tuli eilen syliini lohduttamaan kun taistelin kysymyksieni parissa

aion harjoittaa samankaltaista sfinksimäistä tyyneyttä täällä töissä kuin kissani / ja ska öva mej att vara lika lugn och sfinxlik här på jobbet som min katt 

Yoga Morning!

Namaste!

Huomenta! Heräsin tänään kello 4.45 joogaan. Nukuin viime yönä ehkä kolmisen tuntia, uni ei tullut ja kun se sitten vihdoin tuli näin vain rasittavia unia. Ihan pöhnässä sitten hapuilin itseni pimeässä ulos. Onnistuin tietenkin herättämään ammani, joka tuli avaamaan minulle ulkooven. Hän oli todella huolissaan ja olisi toivonut että ystäväni olisivat tulleet minua hakemaan. Ulkona oli vielä yö ja minulla oli vähän paha mieli siitä että ammani oli niin huolestunut. Vaelsin yksin pimeän Hunsurin halki ystävieni talolle, jonne on noin kilsan matka. Vain pari harvaa autoa tai mopoa tuli vastaan yksinäisesllä taipaleellani. Minareettihuudot kaikuivat jostain kaukaa ja tunnelma oli hiukan aavemainen.
   Selvisin kuitenkin hengissä perillä ja löysimme joogapaikan yhdessä tyttöjen kanssa. Joogatunti kesti reilun tunnin ja oli kuin nyt jooga yleensäkin. Paljon hengittelyä ja joogaope hoki koko ajan "free,free.free", "inhale, exhale". Yksi piikkutyttö käänsi jotain komentoja meille englanniksi. Tunnin jälkeen jotkut jäivät juttelemaan kanssamme ja kertoivat nähneensä meidät sanomalehdessä. Haha, Hunsurin lehdessä oli ollut kuva meistä itsenäisyyspäivänä kun olimme katsomassa ranskalaisten vapaaehtoisten rakentamaa taloa. Kaikki luulivat että me olimme rakentaneet sen talon. Hehe. Ollaan julkkiksia täällä...Yritän saada ystäviltäni kuvan sanomalehtiartikkelista tänne.
   Ikävä kyllä en tiedä menenkö enää joogaan, sillä ammani sanoi että minun pitäisi mennä ystävieni kanssa yhdessä. Ystäväni asuvat kuitenkin miltei joogapaikan vieressä ja minä asun meistä kauimpana. Enkä kyllä aio vaatia ketään tulemaan tänne minua vastaan niin epäinhimilliseen aikaan...

Godmorgon! Idag vaknade jag klockan 4.45 för att gå på yoga. Förra natten sov jag dåligt, fick inte sömn, Ja tror jag sov ungefär tre timmar och såg bara konstiga drömmar. På moronnatten var jag helt dåsig och lyckades väcka min amma på vägen ut ur huset. Hon var jätte orolig och skulle ha villat att mina vänner hämtat mej hemifrån. Tyvärr hade vi inte kommit överens om något sådant, så ja fick helt ensam traska iväg i Hunsurs kolmörka natt...hade nog ganska dåligt samvete av att jag gjort amma så orolig. Träffade på ett par enstaka bilar och mopon på vägen till mina vänners hus. Minaretutropen ekade på de öde gatorna och det var kanske lite kusligt. Ja hade täckt mitt ljusa hår med en duk för att inte lysa som ett trafikljus i mörkret (hörde du Emil!). Det är cirka en kilometer till mina vänners hus och jag klarade mig oskadd. Vi hittade yogaplatsen tillsammans.
   Yogan var som yoga brukar vara. Mycket andningar och så vidare. Yogaläraren ropade hela tiden "free,free,free" och "inhale, exhale" och en liten flicka översatte andra kommandon till oss på engelska. Efteråt talade vi lite med yogamänskorna och de berättade att de sett oss i tidningen, haha. Vi var alltså i Hunsurs tidning här för ett par dagar sen. Där fanns en stor bild och en artikel om de franska volontärerna som byggt huset i den lilla byn som vi besökte på självständighetsdagen. Alla trodde att vi hade varit med och bygga huset. Haha, kändisar...Ska försöka få en bild på artikeln av mina vänner.
   Tyvärr vet jag inte om jag kan gå till yogan igen för att min amma är så orolig och vill inte at ja ska gå ensam. Ja tror nog inte jag kan begära mina vänner att gå en så lång omväg via mitt hus, då de själva bor så när som brevid yoga-stället...

Mysore Weekend

Viikonloppuisin meillä vapaaehtoisilla on aina vapaata ja saamme tehdä mitä lystää. Tänä viikonloppuna olimme saksalaisten kanssa kumpanakin päivänä Mysoressa. Mysore on kuuluisa puutarhoistaan ja upeasta palatsistaan. Meillä kävi kuitenkin niin hassusti että hoidimme shoppailut ensin ja vasta sunnuntaina kiersimme nähtävyyksiä... nohh mut ovathan kauniit tavaratkin kulttuuria. Ja Intiassa on niiiin paljon kauniita tavaroita! Kaikki on niin värikästä eikä helyjä ja värejä voi koskaan olla liikaa täällä. Sitäpaitsi kaikki on niin uskomattoman halpaa verrattuna Eurooppaan. Kyllä meillä kaikilla oli hiukan huono omatunto kaikesta kuluttamisesta...Mutta pitäähän meidän yrittää näyttää intialaisilta kun kerran olemme täällä ;)

Under veckosluten har vi volontärer ledigt och får göra precis vad vi vill. Detta veckoslut var vi båda dagarna i Mysore som är känt för sina många trädgårdar och sitt ståtliga palats. Första dagen koncentrerade vi oss på att shoppa och andra dagen var vi på sighseeing. Ja vet, det är fel ordning på programmet, men visst är också alla vackra kläder och smycken också en viktig del av kulturen...Indien är det perfekta landet för kvinnor, för här kan man använda hur mycket smycken och glitter som helst utan at det någonsin blir för mycket. Allt är färggrannt och rikt utsmyckat ...och löjligt billigt. Ganska många av oss hade dåligt samvete över allt konsumerande, men visst är det ändå vktigt att vi ser ut som indier då vi stannar en så lång tid här ;)

Eli lauantaina kiertelimme torilla ja kaupoissa. Joidenkin piti saada lisää intialaisia chudidoja (pitkiä paitoja/mekkoja) ja Felix ja Simon (ainoat jätkät) tarvitsivat myös uusia paitoja. Etenkin Felixin on ollut aika hankala löytää mitään vaatteita ison koonsa vuoksi. Aika harvat intialaiset ovat melkein kaksimetrisiä...Mutta ei siinä mitään, hän on saanut paljon ihailua osakseen. Matkalla itsenäisyyspäivänviettoon Felixin vieressään istuva intialainen poika kehui hänen vartaloaan kauniiksi ja kysyi käyttääkö Felixi steroideja...kaikenlaista hassua me saammekin kuulla.

Sunnuntaina otimme bussin Chamundi Hill – kukkulalle. Bussimatka vuorelle oli jännittävä niinkuin intialainen liikenne yleensäkin...Olin todella tyytyväinen että istuin bussissa enkä riksan tai moottoripyörän kyydissä niillä kiemuraisilla teillä joita ajoimme tuhatta ja sataa...Temppeli kukkulan laella oli mahtava, emme kuitenkaan menneet sisään tajuttoman pitkän jonon takia. Nautimme maisemista ja puhuimme saksaa, hehe. Jos en ehdi oppia kannadaa täällä ollessani, niin ainakin saksaa puhun sujuvasti kun tulen takaisin Suomeen...Kyllä ystäväni puhuvat englantiakin kanssani, mutta isossa ryhmässä kiusaus puhua omaa äidinkieltä on aika suuri. Siinähän minäkin opin... :) Kävelimme pitkät rappuset alas vuorelta ja pysähdyimme kielletylle näköalapaikalle matkalla. Söimme herkullisen lounaan intialaisessa ravintolassa missä joimme myös taivaalliset mangomilkshakeit. Illemmalla menimme katsomaan palatsia, joka oli upea. Näimme huikean valoshown vielä bussista matkalla kotiin.

Viikonloppuni oli mahtava ja vielä paljon jännittäviä reissuja on edessä...Uudet ystäväni ovat mm suunnitelleet että menisimme kaikki Keralaan ja vuokraisimme siellä porukalla veneen ja katselisimme maisemia.jihuu :)

(kuvia tulee myöhemmin, kun saan netin toimimaan kunnolla.siis jos saan sen toimimaan)

Så på lördagen gick vi omkring på gator och torg. Några av oss behövde nya chudidan (indiska klänningar/skjortor man har med leggins) och Simon och Felix (de enda killarna) behövde skjortor. Speciellt Felix har haft svårigheter att hitta passande kläder då han e så stor. Få indier e närmare två meter långa...Men Felix har också fått mycket komplimanger. Då vi satt i bussen påväg till självständighetsdagsfirandet sade en indisk kille att Felix hade en vacker kropp och undrade samtidigt om han tog några steroider...Vi får höra alltmöjligt här.

På söndagen var vi uppe till Chamundi Hill. Bussresan upp till berget var super spännande som den indiska trafiken överlag...Jag kände mej riktigt glad över att ja satt i en stor buss och inte i en liten riksa eller på en motorcykel då vi körde som galningar på de superkrokiga vägarna...Templet på kullen var super vackert och guldigt. P.g.a. de långa köerna gick vi inte in, men utsidan räckte för att övertyga oss om templets skönhet. Vi satt där uppe på kullen och njöt av utsikten och talade tyska. Om jag inte lär mej kannada här under ett halvår så lär ja mer i allafall tyska. Speciellt i stor grupp blir det mycket tyska, då ja e den enda icke-tyska i gruppen. Men tillsvidare är det helt fine, nog försöker de ta mej med i diskussionerna. Alla är super trevliga. 

Från berget gick vi nerför ett par tusen steg långa trappor och stannade på vägen på ett olagligt utsiktsställe. Det var så vackert. Vi åt lunch på en indisk restaurang och drack ljuvlig mangomilkshake. Maten kostade under en euro. På kvällen var vi till palatset som var superfint. Vi såg den berömda ljusshowen från bussen påvägen hem.

Veckoslutet var super och nya äventyr väntar varje helg. Vi har börjat planera alltmöjligt, bl.a. at fara till Kerala med en större grupp och hyra en stor båt och njuta av utsikterna.Jeijjj :)

temppeli, Chamundi Hill

Mysore Palace

sukulaisemme / våra släktingar

kielletty näköalapaikka / förbjuden utsiktsplats

holy cow

market

Eka työpäivä / Första arbetsdagen

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni. Olin kymmeneltä Help the Earth Club:in toimistolla (pieni pölyinen ja sotkuinen huone) ja aloitin katsomalla kaksi tuntisen dokkarin siitä miten me ihmiset olemme tuhoamassa maapalloamme. Se oli hieno dokkari ja täynnä kauniita maisemia ja tärkeää asiaa. Alkoi vain ahdistamaan kaikki paha mitä me saadaan aikaan. Sitä tulee väkisinkin pohtineeksi taas omia kulutustottumuksiaan ja elämäntapaansa ja huhhuh...Mun pitää ihan oikeasti alkaa kasvissyöjäksi. Ja tehdä paljon muitakin muutoksia elämäntavassani..

Tulin myös ajatelleeksi miten me länsimaalaiset luulemme olevamme niin paljon edellä kehitysmaita kaikessa mikä koskee kestävää kehitystä jne. Onhan totta että tiedämme asioista enemmän ja meillä on siisti ja toimiva jätehuolto, mutta silti me olemme ne jotka kuluttavat suurimman osan luonnonvaroista. Esimerkiksi täällä Hunsurissakin, ruoka on kasvisperäistä ja lähituotantoa. Riisit ostetaan isoissa kangassäkeissä ja vihannekset toreilta. Vaikka jätteet koristavatkin kadunreunaa, olen huomannut miten vähän roskaa isäntäperheessäni tulee tuotettua. Paljon vähemmän kuin minulla kotona Suomessa. Ja sähköä täällä käytetään säästeliäästi, on tosi tärkeää aina muistaa sammuttaa valot ja joissain perheissä on jopa tietyt ajat milloin saa esim. ladata elekronisia laitteitaan. Meillä ei ole juoksevaa vettä perheessäni, mutta pärjäämme ihan hyvin, vettäkään ei tule tuhlattua. Ja vessassakäyntiin ei mene sademetsiä hukkaan kun vesikannu hoitaa vessapaperin homman.

Ja takaisin taas työpäivääni. Tehtäväni oli siis katsoa dokkari pari kertaa ja tehdä sen pohjalta 50-100 kysymystä koululaisille. Pomoni vähän arvostei joitain kysymyksiäni, meinasi siinä mennä vähän hermot. Koulutusviikolla meille sanottiin että jos ME vapaaehtoiset haluamme kritisoida jotain pomoissamme on meidän kerrottava se epäsuoraan ja erittäin kohteliaasti ettei toinen loukkaannu...Mutta se ei taidakaan toimia toisinpäin... Tein kysymyksiä samaan aikaan katsoessani dokkaria ja aioin vielä käydä ne läpi. Sitäpaitsi uskallan jopa väittää että englantini on hiukkasen paljon parempi kuin työnantajani englanti...Nohh kyllä se siitä, hän on ihan mukava. Olin hänen perheensä luona lounaalla ja kaikki olivat todella mukavia. Olen myös yrittänyt ajatella että olivat työolosuhteeni mitkä vaan, niin teen ainakin itselleni ja mielestäni muillekin tärkeää työtä ympäristömme hyväksi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee... :)

Idag hade jag min första arbetsdag. Klockan tie befann jag mej i Save the Earth Club:s lilla smutsiga arbetsrum. Jag började med att se en tvåtimmars dokumentärfilm om hur vi människor håller på at förtöra vår urgamla och fina planet. Dokumentären var full av fina landskap och vyer och den var anars också bra. Jag fick bara lite ångest igen av allting o började förstås också reflektera över mina egna konsumtionsvanor och levnadsvanor...Det finn nog mycket jag borde ändra. Har nog redan länge funderat på att bli vege. Men det är bara en av alla saker som borde ändras...

Jag började också tänka på hur vi i västvärlden alltid tycker att vi är så mycket före alla utvecklingsländer i allt som gäller hållbar utveckling och ekogrejer. Visst är det sant att vi vet mera och har ett fungerande avfallssystem, men det är ändå sist o slutligen vi som utnyttjar största delen av alla naturresurser. Till exempel här i Hunsur; nästan all mat vi äter är vegetariskt och närproducerat. Riset kommer i stora tygsäckar och grönsakerna köps från marknaderna. Fastän det är skräpigt och smutsigt på gatorna, så producerar min host-familj t.ex. mycket mindre avfall i hemmet än jag ensam hemma i Finland. Här är människorna också mycket noga med att inte hassa el i onödan. Vi släcker lamporna alltid efter oss och i vissa familjer finns det vissa tider om dagen då man får ladda sina elektroniska apparater. Vi har inte rinnande vatten i min familj, så vi slösar inte så mycket vatten i onödan. Vi bidrar heller inte till regnskogsskövlingen då vi istället för wc-papper använder vatten på vessan.

Tillbaka till min arbetsdag igen. Min uppgift var alltså att se dokkaren ett par gånger och sedan göra 50-100 frågor till skolbarn på basis av den. Jag blev lite irriterad då min boss började kritisera mina frågor. På orientationsveckan sade man till oss att ifall vi var av annan åsikt med våra bossar skulle vi sträva efter att säga kritiken på ett artigt och försiktigt sätt så att den kritiserade inte känner sig kränkt...Men ja tror dessa råd gäller bara den ena vägen. Jag gjorde mina frågor samtidigt som jag såg på dokkaren och hade tänkt gå igenom dem senare. Och tyvärr så vågar ja nog påstå att min engelska är ganska så mycket bättre än min arbetsgivares...Men hur som helst, han är helt okej för det mesta. Jag åt lunch hos hans familj och alla var supervänliga mot mig. Jag tror det kommer att bli bra tillslut. Det viktigaste är ändå att jag känner att jag gör något viktigt och meningsfullt för människorna här och vår miljö :)

lähituotantoa / närproduktion

Independence Day 15.8.2013

Tänään on Intian itsenäisyyspäivä. Me Hunsurilaiset vapaaehtoiset menimme jonkun maalaiskylän koululle katsomaan juhlallisuuksia. Kauniisti pyntätyt lapset esittivät lukuisia tanssiesityksiä ja puheita pidettiin kannadaksi. Koululta siirryimme juhlistamaan ranskalaisten vapaaehtoisten juuri rakentamaan taloa. Päivä oli sekava ja täynnä yllätyksiä. Oli kuitenkin hauska leikkiä ja jutella lasten kanssa, vaikka ne välillä ovat aika päällekäyviä ja äänekkäitä...Mua vedettin paljon tukasta :( (niin jännää kun vaaleat hiukset..)

Idag är det Indiens självständighetsdag. Vi volontärer från Hunsur besökte en skola på landsbygden där vi fick följa med festligheterna. Barnen dansade otroligt fint och var så vackra i sina granna kläder. Vi hamnade också lyssna på ett antal tal på kannada, vilket kanske inte var så jätte spännande då vi inte fattade nånting..Från skolan flyttade vi oss till ett nybyggt hus, som franska volontärer nyligen byggt. Vi firade invigningen av det nya huset och lekte med barnen. De var nog jätte söta och roliga, men ibland är de nog lite vilda också...Ja blev lite riven i mitt ljusa hår, men det var inte så farligt. 

tanssiesityksiä 

Vera leikkii lasten kanssa / Vera leker med barnen

Erityisesti pikkutytöt olivat täynnä kaikenlaisia helyjä juhlapäivän kunniaksi. He olivat niin kauniita! Juhlapäivinä intialaiset naiset ja tytöt laittavat myös kukkia hiuksiinsa. Rakastan tätä värien ja kukkien paljoutta :)

Speciellt småflickorna var fulla av en massa utpyntningar som örhängen, halsband, armband, guldkedjor etc. På festdagar sätter flickorna också blommor i håret. Det är så vackert här med alla  färger och blommor! Det finns ingen gräns för hur färggrann man kan vara :D

naapurin tyttö / granna grannflickan

lainasin uuden ystäväni nettinaseraa (otsakorua) / lånade min nya väns nettinasera (pannsmycket)

Simonia kutitetaan / Simon blir kicklad

juhlakampaus / festfrisyr

Hindutemppelissä / Hindutemplet

11.8.2013

Kävimme perheeni kanssa hindutemppelissä. Jos ymmärsin oikein, oli kai jonkun käärmejumalan pyhä tai jotain. Ostimme värejä, suitsukkeita ja kaikenlaista sälää mitä sitten levittelimme pyhille kiville. Sain olla mukana kaikissa seremonioissa, ja minullekin pistettiin tilak silmieni väliin.

Vi besökte ett hindutempel med familjen. Jag tror det var någon ormguds helgdag, är inte helt säker. Vi köpte färger och andra små grejer som vi sedan strödde på de heliga stenarna. Jag fick vara med i alla seremonier och fick också en tilak mellan ögonen.

Värillistä pilkkua silmien välissä kutsutaan tilakiksi. Tilakin paikkaa kulmakarvojen välissä pidetään viisauden ja keskittymisen tyyssijana. Sen paikalla “avautuu” myös niin sanottu “kolmas silmä”, joka hallitsee ja kontrolloi kaikkia ajatuksia sekä tapahtumia. Kaikki hinduseremoniat alkavat yleensä tilakilla.

Bindi on myös värillinen merkki otsalla, jota tytöt ja naiset käyttävät. Bindejä on eri mallisia ja värisiä, niitä voi ostaa tarroina tai väreinä. Bindiä pidetään jumalatar Parvatin symboolina ja sen uskotaan suojelevan naisia ja heidän perheitään. Aikaisemmin bindiä pidettiin naimisissaolon symboolina, mutta nykyään sitä käytetään ihan vain koristeenakin.

Den färggranna pricken mellan ögonen kallas tilak. Prickens plats mellan ögonbrynen anses vara platsen där den största visdomen och koncentrationen ligger. På samma plats öppnas också det s.k. ”tredje ögat” som kontrollerar alla tankar och handlingar. Alla hinduseremonier börjar med tilak.

Bindi är också ett färggrant märke på pannan och används av flickor och kvinnor. Det finns bindin i olika färger och former, man kan köpa färgtuber eller tarror. Bindi anses vara gudinnan Parvatis symbol och den tros skydda kvinnorna och deras familjer. Tidigare var bindin en symbol för äktenskap men idag används den också bara som dekoration.

Bindis

albino indian

Intialainen byrokratia / Indisk byrokrati

Sain jo Suomessa esimakua siitä minkälainen byrokraattinen paratiisi Intia on käydessäni noin 5-7 kertaa konsulaatissa ja suurlähetystössä yrittäen saada viisumihakemustani läpi... Tullessani Intiaan täytin jonkun maahantulo-lomakkeen, ja lentokentällä ne lukivat viisumit ja lomakkeet tarkkaan läpi ennenkuin päästivät menemään. Mutta se ei vielä ollut mitään. Orientaatioviikon aikana täytimme lisää lomakkeita FSL Indialle, isäntäperheelle ja sinne sun tänne. Kaikista pahin oli kuitenkin vielä edessä, sillä me jotka olemme täällä kauemmin kuin 180 päivää joudumme rekisteröitymään ja käymään läpi ihan oman sodan byrokratiaa vastaan.

Olimme siis tiistaina Mysoressa pienen porukan kanssa rekisteröitymässä. Onneksi FSL India pitää meistä niin hyvää huolta, muuten en kyllä tietäisi yhtään mitä tehdä. Siinä meni käytännössä koko päivä kun odottelimme vuoroamme ja täyttelimme lomakkeita. Ja niin monta lomaketta oli FSL kuitenkin jo hommannut etukäteen! Tarvittiin myös 5 passikuvaa ja kaikenlaiset todisteet työnantajalta, sekä isäntäperheemme henkkarit jne. Kaikista asiakirjoista piti olla kolme kopiota. Ja kaiken huipuksi meidän pitäisi olla tyytyväisiä, sillä pääsimme kuulema helpolla. Nishkal (yhteyshenkilömme ja ainoa apumme) tunsi kai virkamiehet. Muilla vapaaehtoisilla ei mennyt yhtä hyvin.

Myöhemmin Nishkal kuitenkin soitti ja pyysi meitä maksamaan 300 rupiaa puuttuvien asiakirjojen hankkimista varten. Haha. Varmaan vaan lahjomme ne virkamiehet että päästään vaivasta...

Vierailin toisten vapaaehtoisten perheen luona tässä yksi päivä ja ihmettelin miksi Vera ei ollut vielä tullut takaisin Bangaloresta. Hän oli siis siellä rekisteröitymässä. Felix ja Amely kertoivat minulle että Vera oli joutunut pariksi päiväksi vankilaan rekisteröitymisessä koituneiden ongelmien vuoksi... Vankilaan! Kuvitelkaa! Ja mä nauroin ja kauhistelin. Juttu meni muhun ihan täydestä. Muut sai hyvät naurut...Mutta mä ihan oikeasti uskon että tässä maassa kaikki on mahdollista! (juttu oli mennyt läpi myös toisen vapaaehtoisen, Solveigin kohdalla) ...voi Intia...

kaunis Vera / vackra Vera

viehkeä Solveig / graciösa Solveig

Redan i Finland fick ja smaka på den indiska byrokratins ljuva smak då ja besökte konsulatet och ambassaden ca 6 gånger under sommaren för att få mitt visum. Då ja landade i Delhi fyllde jag i en lapp med massa uppgifter om mej som utlänning. På flygfältet tog det en evighet då man skulle noga gå igenom varenda resenärs visum och uppgifter. Men detta var bara en början... Under orientationsveckan fyllde vi i massa formulär till FSL och till host-familjen och hit och dit. Det värsta var ännu på kommande, eftersom vi som skulle vara i Indien över 180 dagar måste registrera oss och föra ett helt eget krig mot byrokratin.

På tisdagen var vi med en liten grupp volontärer till Mysore och registrera oss. Som tur tar FSL India väl hand om oss, annars skulle jag inte ha en aning om alla saker man borde göra...Hela dagen gick åt till allt väntande och alla formulär vi skulle fylla i. FSL-India hade skaffat redan massa papper på förhand, vi skulle bara ordna alla papper i buntar och infoga våra passfoton ( fem stycken!). De krävde 3 kopior av alla dokument, haha. Och alla frågor om våra ögonfärger och våra tidigare militärtjänstgörningar....hehe. Som tur var Nishkal (vår kontaktperson från FSL) där och hjälpte till, annars vet jag inte vad det skulle ha blivit av allting. När vi sedan äntligen fick allt skött skulle vi tacka tjänstemännen ödmjukt och vara super tacksamma för att vi kommit så lätt undan. Hah. Men vi hörde att andra volontärer hade haft det svårare, Nishkal kände till tjänstemännen i kontoret vi registrerade oss. Jeess.

På hemvägen ringde Nishkal ändå och sade att vi alla borde betala 300 rupies p.g.a. Att någå dokument fattades. Jag slår vad om att pengarna bara går direkt till de giriga tjänstemännen så att vi slipper skaffa alla onödiga dokument...

Jag besökte de andra volontärernas familj här en dag och undrade varför Vera inte ännu kommit hem från Bangalore. Hon hade alltså varit tvungen att fara dit och registreras. Jag fick höra att hon hamnat för et par dar i fängelse p.g.a. svåra problem i registreringsprocessen. Fängelse i Indien! Helt galet! Jag skrattade, för det var så makabert. Såklart blev jag lite orolig också. Och det bästa var att ja trodde helt seriöst att hon var i fängelse...De andra fick sig ett gott skratt, men historien hade gått igenom hos Solveig också, så ja var inte den enda. Jag tror faktiskt att allting är möjligt i dethär landet...Indien,indien,indien...

odottelua / väntande

Solveig, Felix, Amely, Vybke