7.8.2013
environment-project
teaching
Saimme tänään (keskiviikkona 7.8)
haastavan tehtävän muiden ympäristöprojekteihin sijoittuneiden
kanssa. Meidän oli määrä yhdessä keksiä kahden tunnin ohjelma
noin 40 intialaiselle 10-12 vuotiaalle lapselle. Lapset eivät osaa
englantia, ja opettaja ei halua meidän vain leikkivän lasten
kanssa. Meillä on käytössä yksi tulkki, joka on opettaja itse...
Arghh, meinasi mennä hermot moneen
kertaan tänään. Olen nukkunut niin huonosti viime aikoina,
aikaero, kuumuus ja kosteus painaa. Samaan aikaan tapahtuu niin
paljon uutta, että iltaisin ajatukseni käyvät ylikierroksilla.
Ympäristö-ryhmäni tänään oli jotenkin aggressiivinen ja
negatiivinen ja kaikki ideat todettiin joillain tapaa huonoksi ja
asioita monimutkaistettiin aivan liikaa. Jaoimme itsemme sitten
lopuksi ryhmiin, tein saksalaisen tytön kanssa 20 minuutin ohjelman
muovin elämänkaaresta... “Mistä muovi on tehty?” “Mistä
öljy on peräisin?” “Mitä sille tapahtuu luonnossa?” jne. En
tiedä tuleeko huomisesta yhtään mitään. Luotan omiin
improvisaatiotaitoihini mutta en muiden...
Päivän suunnittelutuokiot saivat
minut tajuamaan kuinka vaikea aihe ympäristö on opettaa kouluissa
lapsille kielimuurin ylitse. Termejä ei voi käyttää liikaa,
visuaalinen materiaali ja yksinkertaistetut ohjelmat ovat
välttämättömiä ja koko ajan pitää ottaa huomioon lasten tausta
ja intialaiset tavat opettaa ja olla koulussa jne. Huhhuh, en kyllä
tiedä mitä omasta ympäristö projektistani tulee, pitää olla
pirun kekseliäs...
Idag (onsdag 7.8.) fick vi en lite
svårare uppgift med de andra volontärerna i
miljöprojekten. Vi skulle förbereda en två timmars miljö-lektion
för 40 indiska barn i åldern 10-12 år som inte talar ett ord
engelska. Deras lärare lovade fungera som tolk, men sade att vi inte
bara får leka med barnen, för annars börjar de associera
volontärer med lekande, vilket inte är bra för undervisningen...
Så mina
nerver höll på att brista flera gånger idag. Jag har sovit ganska
dåligt under senaste tiden p.g.a. tidsskillnaden, hettan och fukten.
Varje dag tar ja in så mycket nya intryck att min hjärna går på
övervarv om kvällarna då jag borde sova. Min miljögrupp kändes
på något vis aggressiv och pessimistisk. Alla idéer verkade vara
dåliga och funktionsodugliga. Till slut delade vi in oss i mindre
grupper. Jag gjorde ett 20 minuters program
om plast med en tysk
tjej. Vi skulle demonstrera något med plastflaskor och tala om
plastens ursprung och de knappa oljereserverna. Och göra det så
enkelt som möjligt förstås. Jag har ingen aning om hur det kommer
att gå i morgon. Ja litar nog på mina egna improvisationstalanger,
men ja vet inte hur läget är med de andra...
Dagens
planering fick mig att inse hur svårt det är att lära ut
miljögrejer för människor som inte delar samma språk och kultur.
Det finns så många olika aspekter man borde ta i beaktande, då man
planerar program för barn i Indien... Det skall vara visuellt och
enkelt och stämma överens med deras kultur och vardag, som vi
knappt känner till ännu.
Man måste bara vara super kreativ. Ser fram emot mitt projekt...
jälkeenpäin
/ efteråt 8.8.2013
Olisihan
mun pitänyt tajuta ettei Intiassa mikään toimi ikinä niin kuin
sen olettaisi toimivan. Lapset olivat odotettua nuorempia, ne
ymmärsivät jotain englantia, eikä meillä ollut kuin reilu tunti
aikaa vetää kaikki huolella suunnitellut ohjelmamme. Hyvinhän se
meni, lapset olivat innokkaita ja osallistuivat hyvin, heillä näytti
olevan hauskaa. Jälkeenpäin jaoimme karkkeja kaikille koulun
lapsille, se oli opettajan idea. Kaikki halusivat kätellä meitä ja
kyselivät meidän nimiämme ja mistä maista olemme.
Intiassa
ajankäyttö on ihan erinlaista kuin
länsimaissa. Jos tulee myöhässä jonnekin, on ihan okei sanoa että
se oli ennalta päätetty ja syyttää kohtaloa. Jos sitä
esimerkiksi omassa projektissaan tulee myöhässä koululle ja
yrittää kiirehtiä nopeasti luokkaan aloittamaan opetuksen, voi
toinen opettaja rennosti pyytää sinua jäämään teelle ja
juttelemaan. Ihmissuhteet tulevat
ennen kaikkea muuta. Intian kulttuuri on vahvasti kollektiivinen,
jossa yhteisöä arvostetaan enemmän kuin yksilöä.
Individualistinen ajattelu saa siis jäädä tauolle tämän puolen
vuoden aikana. Eiköhän se ole minulle vain ihan hyväksi :D
Jag borde ju ha fattat
att i Indien går ingenting någonsin som man väntat sig. Barnen var
yngre än väntat, de förstod t.o.m. Lite engelska och vi hade bara
en dryg timme på oss att dra igenom våra program. Allt gick förstås
bra tillslut och barnen verkade ha det roligt. De deltog jätte
aktivt i programmen. Efteråt delade vi ut godis, som vi köpt med
gemensamma pengar, till alla barnen i skolan. Detta var FSL-lärarens
ideé. Alla ville skaka hand med oss och veta vad vi hette och
varifrån vi kom.
I
Indien är tidsbegreppet mycket annorlunda än i västvärlden.
Kommer man försenad någonstans är det helt okej att skylla
på ödet.
Om man t.ex. kommer försenad till sitt projekt och har bråttom
till klassen där eleverna väntar kan det bra hända att den andra
läraren ber dig sätta
ner dig en stund för att ta en kopp chai. Indierna är
relationsorienterade och inte uppgiftsorienterade som vi i
västvärlden. Människorelationer kommer före alla viktiga
uppgifter i den kollektiva kulturen. Istället för jag jag jag är
det vi hela tiden. Helt nyttigt att
börja tänka på saker ur lite andra synvinklar. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti