Saavuimme espanjattaren
kanssa aamu seitsemältä Kundapuriin. Meidän oli määrä odottaa
Hotel Sharon nimisessä hotellissa kunnes meidät tultaisiin hakemaan
kello 11. Ulkona satoi ja satoi. Itse olin todella uupunut ja yritin
hiukan nukkua hotellin respan sohvalla, mutta ilmeisesti se oli
kiellettyä sillä poliisimies tuli valittamaan. Hotellille tuli
pikkuhiljaa muitakin FSL Indian projekteihin osallistuvia ihmisiä.
Kun puhuin heidän kanssaan kävi ilmi että he olivat vain
kuukaudenmittaisissa projekteissa, kuin myös espanjatar, jonka olin
tavannut bussissa. Olin todella uupunut ja kaikki alkoi masentaa.
Ulkona tippui loppumaton sade, kaikki oli likaista ja vierasta ja
tajusin kaiken vasta olevan alussa. Kadehdin uusia ranskalaisia
ystäviäni, joilla oli vain kuukauden mittainen projekti.
Naureskelimme ahdingolleni. Jossain vaiheessa nukahdin rinkkaani
nojaten ja herätessäni oli oloni vielä kauheampi.
Meidät sullottiin
intialaiseen avo-oviseen pakuun ja sitten lähdettiin körröttelemään
kuoppaista ja mutaista tietä pitkin kohti tuntematonta. Perillä
meitä odotti suuri rakennus mistä kuului paljon nuorten ihmisten
ääniä. Kävi ilmi että meitä oli lähemmäs 50-60 nuorta
vapaaehtoistyöläistä tällä kyseisellä valmistautumisleirillä.
Suurin osa heistä on saksalaisia, heidän lisäksi on muutama
ranskalainen, irlantilainen, ruotsalainen ja yksi itävaltalainen.
Saksalaiset olivat kaikki 11 kuukautta kestävissä projekteissa ja
yhtäkkiä omat 6 kuukauttani tuntuivat liian lyhyeltä ajalta. Oli
niin ihana tavata niin paljon nuoria, eurooppalaisia ihmisiä! Täällä
oli mukava leiritunnelma ja ihmiset olivat avoimia ja ystävällisiä.
Aamuinen ahdinko muuttui siis hetkessä kiihkeäksi innostumiseksi,
ja olen saapumiseni jälkeen käynyt hiukan ylikierroksilla. Mietin
tässä joku päivä sitten että milloinkohan se lopullinen romahdus
iskee, kun energiavarastot ovat kuluneet loppuun ja adrenaliini
tankit tyhjenevät...Ei tarvinut odottaa montaa päivää...
Klockan sju var vi i
Kundapur med spanskatjejen. Vi väntade i Hotel Sharon på att vi
skulle bli uppplockade av FSL Indias personal. Det bara regnade och
regnade ute och jag var super trött. Försökte sova lite på soffan
i vänterummet, men tydligen var det inte okej, då en polisman kom o
kommenderade mej att inte sova...Andra volontärer började komma så
småningom till hotellet och då jag talade med dem fick jag veta att
de skulle endast delta i korta (en månad långa) projekt. Jag var
helt slut, utmattad och deprimerad. Jag skulle vara här i sex
månader. Här i regninga, smutsiga och främmande Indien. Och min
resa hade knappt börjat ännu... Då var jag ganska avundsjuk på
mina nya franska volontärvänner.
En indisk liten
paketbil körde oss via superguppiga vägar till centret där vi
skulle tillbringa följande ”orientationsvecka” (orientation
week). Äntligen framme fick vi märka att vi skulle vara närmare 50
ungdomar som skulle delta i veckans mångsidiga program. Största
delen av volontärerna här är tyskar, sedan finns det fransmän och
en irländare, en svensk (från skåne) och en österrikare. Alla
tyskar skulle delta i 11 månader långa projekt och plötsligt
kändes mina 6 månader som en helt för kort tid att vara här. Det
var så ljuvligt att få träffa så mycket unga europeer!
Lägerstämningen var mysig och människorna var så vänliga och
öppna. Min deppression från morgonen försvann och byttes ut mot en
brinnande iver. Jag tror att jag har gått lite på övervarv sedan
jag kom hit och har funderat på tidpunkten för mitt totala kollaps.
Adrenalin reserverna räckte ju sen inte i all evighet...
Indian welcome
volonteers
food (oota)
Namaste, with irish girl Neef (sry I cant spell your name...) and Margaret from France
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti