Kauhuleffoja yöjunassa / Skräckfilmer på natttåg

Keskiviiko-iltana alkoi pitkä ja jännittävä matkani toiselle puolelle Intian niemimaata, Tamil Nadun osavaltioon, Chennaihin. Sää oli pahaenteinen, satoi vettä ja pimeä tuli jo aikaisin. Otin bussin Mysoreen, josta minun oli määrä ottaa pahamaineinen yöjuna... Junaasemalla tapasin ihanan koordinaattorini Nishkalin ja hänen isänsä, joka oli tullut saattamaan. Oma paikkani oli toisessa päässä junaa, mutta luotimme siihen että saamme paikat vaihdettua niin että saan nukkua tuttujen ihmisten seurassa. FSL:län porukkaa oli tulossa samaan junaan myöhemin Bangaloresta.

Onsdag kväll började min långa och spännande resa till andra sidan av den Indiska halvön, till Tamil Nadus huvudtstad Chennai. Vädret var olycksbådande, det regnade och mörkret föll tidigare än vanligt. Jag tog bussen till Mysore, varifrån jag hoppade på det omryktade natttåget...Jag mötte min kordinator Nishkal och hennes pappa, som kommit och följa henne, på tågstationen. Min plats skulle ha varit på andra sidan av det enorma tåget, men vi litade på att vi skulle få platsen utbytt så att jag kunde sova med bekanta människor. Andra typer från FSL var nämligen påväg, men skulle hoppa på först i Bangalore.

Nishkal on siis projektini koordinaattori ja vastaa meistä Hunsurin ja Mysoren vapaaehtoisista ja siitä että viihdymme projekteissamme ja isäntäperheissämme. Nishkal on moderni nuori intialainen nainen, minua vain noin kuusi vuotta vanhempi. Jutellessani hänen kanssaan tajusin miten minun olisi pitänyt olla häneen enemmän yhdteydessä projektiini liittyen. Tajusin myös ettei yksin junalla matkustaminen naisena Intiassa ole mikään itsestäänselvyys vaikka sitä onkin 25 vuotias ja itsenäinen ja moderni. Nishkalin isä oli saattamassa ja soitteli hänelle vähän väliä matkan aikana, ymmärsin myös että jollei Bangaloresta olisi ollut tulossa muita FSL-tyyppejä ei isä olisi päästänyt tytärtään lainkaan junaan. Toisaalta huolehtimisen voi myös panna kollektiivisuuden ja perherakkauden piikkiin, mutta silti...

Nishkal är alltså kordinator för oss alla volontärer i Hunsur och Mysore. Hon ser till att vi har det bra i våra familjer och att projekten vi jobbar i fungerar. Nishkal är en ung och modern indisk kvinna, bara sex år äldre än jag. Då jag talade mer med henne förstod jag att jag borde ha varit mer i kontakt med henne angående alla problem jag haft i mitt projekt. Jag förstod också att det inte är en självklarhet ens för indiska kvinnor att åka ensamma i natttåg fastän man är 25 år gamma, självständig och modern. Nishkals pappa följde oss in i tåget och ringde henne ett antal gånger under resan. Om inte andra FSL-typer skulle ha kommit i samma tåg från Bangalore skulle pappan troligen inte ens ha släppt sin dotter iväg. Man kan ju nog kvitta en del av oroandet med den superkollektivistiska kulturen och familjekärleken, men ändå...

Isän huoli osoittautui osittain aiheelliseksi jännittävän matkamme aikana...Juna oli puoli tyhjänä lähtiessään Mysoresta, sillä monet tulisivat kyytiin vasta Bangaloressa. Nishkal oli juuri ostanut uuden älypuhelimen josta jouduimme katsomaa demoni aiheisen kauhuleffan. Olenhan tunnetusti kauhuleffojen suuri ystävä...Saimme ainakin hyvät naurut kun pelästyin jokaista chai-myyjää ja ikkunasta työntyvää pähkinäntuputtajan kättä. Mutta ei tässä vielä kaikki, todellinen kauhuleffa oli vielä edessä...Elokuvan jälkeen juttelimme ja hihittelimme reaktioillemme kun huomasin jotain erittäin älöttävää. Meitä viistosti vastapäätä makaava mies oli ottanut vehkeensä esiin ja runkkasi ihan häpeämättä meitä katsellen...Sitä jotenkin menee ihan lukkoon, miten joku kehtaa? Vaihdoimme ripeästi puolta ja odotelimme kiihkeästi että ystävämme Bangaloresta tulisivat junaan. Nishkal oli vielä enemmän kauhuissaan kuin minä, itse olen useimmiten asennoitunut siihen että mitä kummallisuuksia vain voi tulla vastaan. Pohdiskelimme että olisko pitänyt pysyä vahvana ja mennä ja antaa runkkarin kuulla kunniansa korvapuustien kera. Toisaalta se olisi luultavasti vain ollut tyhmänrohkeaa, juna oli melko tyhjänä ja monet nukkuivat. Hirveän moni ei olisi välttämättä tullut apuun. Tiedä sitä.

Pappans oro visade sig vara delvis helt vettig under vår spännande resa...Tåget var bara halvfullt eftersom många skulle hoppa på först i Bangalore. Nishkal hade just köpt en ny smartphone och jag hamnade se en skräckfilm som handlade om demoner och dylikt med henne. Jag är ju känd för att inte ens kunna se på Agatha Christie utan att stänga ögonen...Så vi hade i allafall roligt åt att jag blev skrämd av varenda chai-försäljare och nötprackare som trugade sin hand genom tågfönstret. Men dethär var bara en början...Efter filmen pratade vi och fnittrade åt våra reaktioner då jag märkte något extremt äckligt. Snett mittemot oss låg en man på sin brits och runkkade helt öppet och skamlöst medan han såg på oss. Man blir liksom helt mollös när man ser något sådant, hur täcks nån? Vi bytte snabbt sida så att vi slapp se äcklet och väntade ivrigt på att våra vänner skulle hoppa på i Bangalore. Vi spekulerade kring alternativet att visa hur starka kvinnor vi är och bara gå och slå till mannen och skälla ut honom på samma gång. O andra sidan skulle det troligen bara ha varit dumdistrigt, tåget var relativt tomt och många låg redan och sov. Vi skulle nödvändigtvis inte ha fått så mycket hjälp av medmänniskorna. Vem vet.

Puhuimme Nishkalin kanssa seksuaalisesta häirinnästä. Hän kertoi että oli kerran joutunut ahdistelun kohteeksi junalaiturin tungoksessa. Silloin hän oli läpsäyttänyt ahdistelijaa ja kun kanssaihmiset kuulivat mitä oli tapahtunut he olivat hakanneet ahdistelijaa ja sitoneet tämän kiinni lyhtypylvääseen. Loppua Nishkal ei ehtinyt nähdä junan lähtiessä liikkeelle...Kysyin etteikö häntä yhtään kauhistuttanut tai kaduttanut se mitä miehelle tehtiin. Vastaus oli ei oikeastaan. Ihan ymmärrettävää, en vain tiedä olisinko itse pystynyt samaan.

Vi talade med Nishkal om sexuella trakasserier. Hon berättade att hon hade en gång blivit trakasserad på tågperrongen i människovimlet. Då hade hon gett mannen en örfil och när människorna runt omkring hört vad som hänt hade de hackat trakasseraren och bundit fast honom i en lyktstolpe. Vad som hände därefter hann Nishkal inte se då hennes tåg for iväg. Jag undrade om hon inte alls blivit förfärad eller ångrat sitt agerande efter att hon sett vad som hänt till mannen. Svaret var att inte egentligen. Helt förståeligt, men jag vet inte om jag själv skulle ha klarat av samma sak.

Noniin, ei meille sen kummempia kuitenkaan tapahtunut ja selvisimme hengissä. Itseäni taisi kutenkin demoni-leffa pelottaa enemmän, todellisuudentajuni taitaa olla sen verran häiriintynyt. Saimmehan myös nähdä miten ystävällisiä ja avuliaita intialaiset voivat olla, kun miesseurueesta yksi tyyppi suostui vaihtamaan kanssani paikkaa ja menemään toiselle puolelle loputtoman pitkää junaa nukkumaan. Otin samanlaisen yöjunan yksin takaisin Chennaista lauantai-iltana eikä mitään ylläreitä sattunut, tällä kertaa.

Sist och slutligen klarade vi oss ändå vid liv genom tågresan och inget destuvärre hände. Jag själv var nog mer rädd för skräckfilmen än för masturberaren, min verklighetsuppfattning är som synes lite förvrängd...Men till skillnad från Nishkal, är jag som ensam resande utlänning nästan alltid beredd för att det värsta kan hända en. Och vi fick ju också uppleva indiers hjälpsamhet då en vänlig ung man från en grupp resande gick med på att byta plats med mej fastän min plats var i andra ändan av det enorma tåget. Dessutom tog jag samma nattåg ensam tillbaka hem på lördagen från Chennai och det var hur bekvämt som helst.

Nishkal <3

night train

Kaveri Express