Get together – Chennai

FSL järjestää joka kuukausi osalle meistä vapaaehtoisista tapaamisen; “GTG”:n, jossa tapaamme ystäviä muista projekteista eri puolilta etelä- Intiaa. Meillä ei itseasiasssa ollut paljoakaan ohjelmaa, keskustelimme jotain ongelmista projekteissa ja isäntäperheissä, kulttuurien kohtaamisista jne.

Yritimme kuitenkin muitten vapaaehtoisten kanssa nähdä hiukan Chennaita ja kävimme mm Marina Beachillä ja parissa temppelissä. Chennai on suuri ja sekamelskainen kaupunki, niinkuin nyt Intian suurkaupungit yleensäkin. Kuumuus on yleensä todella ahdistava, meidän aikanamme satoi kuitenkin melko paljon (olis siis chennailaisittain hyvä ilma) ja silti kosteus ja kuumuus sai kaikki vaatteet likomäriksi. Mädääntyvä jäte haisi paikoitellen vahvasti, slummit näyttivät ahtailta ja kaupungin läpi virtaavaan jokeen päätyy ilmeisesti suurin osa kaikesta paskasta...Mutta toisaalta sitä on alkanut tottumaan intialaiseen järjestykseen joka vallitsee kaiken sekasorron keskellä. Chennai oli siis periaatteessa ihan kodikas suurkaupunki.

Oli myös hauska tutustua paremmin FSL Indian henkilökuntaan, nuoret intialaiset ystävämme ovat ihanan avoimia ja hauskoja. Saapumisaamuna reissasin FSL:läisten kanssa pitkin Chennaita FSL:län toimistolle, aamupalalle ja takaisin. Oli niin hauskaa olla heidän seurassaan ja tunnen saaneeni pari uutta intialaista ytävää :)

FSL ordnar varje månad en ”GTG” för en del av oss volontärer. Där träffar vi vänner som jobbar i olika projket på olika håll i Södra Indien. Vi hade egentligen inte så hemskt mycket program, diskuterade lite om problem i projekt och host-familjer samt om kulturmöten etc.

Vi försökte ändå med volontärerna se oss lite omkring i Chennai när vi en gång kommit ända dit. Vi besökte bl.a. Marina beach och ett par hindutempel. Chennai är en stor och bullrig stad, som nu de mesta indiska storstäder brukar vara. Vanligtvis är hettan mycket tryckande, men under vår vistelse regnade det ganska mycket (det var alltså bra väder enligt chennaiborna). Trots det blev man dyblöt av fukten och svettandet. Ruttnande avfall luktade ställvis, slummen såg trång ut och tydligen dumpas största delen av allt skit i floden som rinner genom staden...Men egentligen har man redan blivit ganska van vid den indiska ordningen som råder mitt i kaoset. Chennai var alltså egentligen en helt mysig storstad.

För mej var det också mycket roligt att få lära känna FSL-staffen bättre. Jag reste omkring med dem i Chennai på morgonen efter vår ankomst då vi for till FSL:s kontor och åt morgonmål tillsammans. De unga indierna har humor och är så roliga. Jag känner att jag fått ett par nya indiska vänner detta veckoslut :)

Beautiful Malti and Nishkal

Marina Beach

The Indian Ocean

Kapaleeswarar Temple

Sri Ramakrishna Temple

Kauhuleffoja yöjunassa / Skräckfilmer på natttåg

Keskiviiko-iltana alkoi pitkä ja jännittävä matkani toiselle puolelle Intian niemimaata, Tamil Nadun osavaltioon, Chennaihin. Sää oli pahaenteinen, satoi vettä ja pimeä tuli jo aikaisin. Otin bussin Mysoreen, josta minun oli määrä ottaa pahamaineinen yöjuna... Junaasemalla tapasin ihanan koordinaattorini Nishkalin ja hänen isänsä, joka oli tullut saattamaan. Oma paikkani oli toisessa päässä junaa, mutta luotimme siihen että saamme paikat vaihdettua niin että saan nukkua tuttujen ihmisten seurassa. FSL:län porukkaa oli tulossa samaan junaan myöhemin Bangaloresta.

Onsdag kväll började min långa och spännande resa till andra sidan av den Indiska halvön, till Tamil Nadus huvudtstad Chennai. Vädret var olycksbådande, det regnade och mörkret föll tidigare än vanligt. Jag tog bussen till Mysore, varifrån jag hoppade på det omryktade natttåget...Jag mötte min kordinator Nishkal och hennes pappa, som kommit och följa henne, på tågstationen. Min plats skulle ha varit på andra sidan av det enorma tåget, men vi litade på att vi skulle få platsen utbytt så att jag kunde sova med bekanta människor. Andra typer från FSL var nämligen påväg, men skulle hoppa på först i Bangalore.

Nishkal on siis projektini koordinaattori ja vastaa meistä Hunsurin ja Mysoren vapaaehtoisista ja siitä että viihdymme projekteissamme ja isäntäperheissämme. Nishkal on moderni nuori intialainen nainen, minua vain noin kuusi vuotta vanhempi. Jutellessani hänen kanssaan tajusin miten minun olisi pitänyt olla häneen enemmän yhdteydessä projektiini liittyen. Tajusin myös ettei yksin junalla matkustaminen naisena Intiassa ole mikään itsestäänselvyys vaikka sitä onkin 25 vuotias ja itsenäinen ja moderni. Nishkalin isä oli saattamassa ja soitteli hänelle vähän väliä matkan aikana, ymmärsin myös että jollei Bangaloresta olisi ollut tulossa muita FSL-tyyppejä ei isä olisi päästänyt tytärtään lainkaan junaan. Toisaalta huolehtimisen voi myös panna kollektiivisuuden ja perherakkauden piikkiin, mutta silti...

Nishkal är alltså kordinator för oss alla volontärer i Hunsur och Mysore. Hon ser till att vi har det bra i våra familjer och att projekten vi jobbar i fungerar. Nishkal är en ung och modern indisk kvinna, bara sex år äldre än jag. Då jag talade mer med henne förstod jag att jag borde ha varit mer i kontakt med henne angående alla problem jag haft i mitt projekt. Jag förstod också att det inte är en självklarhet ens för indiska kvinnor att åka ensamma i natttåg fastän man är 25 år gamma, självständig och modern. Nishkals pappa följde oss in i tåget och ringde henne ett antal gånger under resan. Om inte andra FSL-typer skulle ha kommit i samma tåg från Bangalore skulle pappan troligen inte ens ha släppt sin dotter iväg. Man kan ju nog kvitta en del av oroandet med den superkollektivistiska kulturen och familjekärleken, men ändå...

Isän huoli osoittautui osittain aiheelliseksi jännittävän matkamme aikana...Juna oli puoli tyhjänä lähtiessään Mysoresta, sillä monet tulisivat kyytiin vasta Bangaloressa. Nishkal oli juuri ostanut uuden älypuhelimen josta jouduimme katsomaa demoni aiheisen kauhuleffan. Olenhan tunnetusti kauhuleffojen suuri ystävä...Saimme ainakin hyvät naurut kun pelästyin jokaista chai-myyjää ja ikkunasta työntyvää pähkinäntuputtajan kättä. Mutta ei tässä vielä kaikki, todellinen kauhuleffa oli vielä edessä...Elokuvan jälkeen juttelimme ja hihittelimme reaktioillemme kun huomasin jotain erittäin älöttävää. Meitä viistosti vastapäätä makaava mies oli ottanut vehkeensä esiin ja runkkasi ihan häpeämättä meitä katsellen...Sitä jotenkin menee ihan lukkoon, miten joku kehtaa? Vaihdoimme ripeästi puolta ja odotelimme kiihkeästi että ystävämme Bangaloresta tulisivat junaan. Nishkal oli vielä enemmän kauhuissaan kuin minä, itse olen useimmiten asennoitunut siihen että mitä kummallisuuksia vain voi tulla vastaan. Pohdiskelimme että olisko pitänyt pysyä vahvana ja mennä ja antaa runkkarin kuulla kunniansa korvapuustien kera. Toisaalta se olisi luultavasti vain ollut tyhmänrohkeaa, juna oli melko tyhjänä ja monet nukkuivat. Hirveän moni ei olisi välttämättä tullut apuun. Tiedä sitä.

Pappans oro visade sig vara delvis helt vettig under vår spännande resa...Tåget var bara halvfullt eftersom många skulle hoppa på först i Bangalore. Nishkal hade just köpt en ny smartphone och jag hamnade se en skräckfilm som handlade om demoner och dylikt med henne. Jag är ju känd för att inte ens kunna se på Agatha Christie utan att stänga ögonen...Så vi hade i allafall roligt åt att jag blev skrämd av varenda chai-försäljare och nötprackare som trugade sin hand genom tågfönstret. Men dethär var bara en början...Efter filmen pratade vi och fnittrade åt våra reaktioner då jag märkte något extremt äckligt. Snett mittemot oss låg en man på sin brits och runkkade helt öppet och skamlöst medan han såg på oss. Man blir liksom helt mollös när man ser något sådant, hur täcks nån? Vi bytte snabbt sida så att vi slapp se äcklet och väntade ivrigt på att våra vänner skulle hoppa på i Bangalore. Vi spekulerade kring alternativet att visa hur starka kvinnor vi är och bara gå och slå till mannen och skälla ut honom på samma gång. O andra sidan skulle det troligen bara ha varit dumdistrigt, tåget var relativt tomt och många låg redan och sov. Vi skulle nödvändigtvis inte ha fått så mycket hjälp av medmänniskorna. Vem vet.

Puhuimme Nishkalin kanssa seksuaalisesta häirinnästä. Hän kertoi että oli kerran joutunut ahdistelun kohteeksi junalaiturin tungoksessa. Silloin hän oli läpsäyttänyt ahdistelijaa ja kun kanssaihmiset kuulivat mitä oli tapahtunut he olivat hakanneet ahdistelijaa ja sitoneet tämän kiinni lyhtypylvääseen. Loppua Nishkal ei ehtinyt nähdä junan lähtiessä liikkeelle...Kysyin etteikö häntä yhtään kauhistuttanut tai kaduttanut se mitä miehelle tehtiin. Vastaus oli ei oikeastaan. Ihan ymmärrettävää, en vain tiedä olisinko itse pystynyt samaan.

Vi talade med Nishkal om sexuella trakasserier. Hon berättade att hon hade en gång blivit trakasserad på tågperrongen i människovimlet. Då hade hon gett mannen en örfil och när människorna runt omkring hört vad som hänt hade de hackat trakasseraren och bundit fast honom i en lyktstolpe. Vad som hände därefter hann Nishkal inte se då hennes tåg for iväg. Jag undrade om hon inte alls blivit förfärad eller ångrat sitt agerande efter att hon sett vad som hänt till mannen. Svaret var att inte egentligen. Helt förståeligt, men jag vet inte om jag själv skulle ha klarat av samma sak.

Noniin, ei meille sen kummempia kuitenkaan tapahtunut ja selvisimme hengissä. Itseäni taisi kutenkin demoni-leffa pelottaa enemmän, todellisuudentajuni taitaa olla sen verran häiriintynyt. Saimmehan myös nähdä miten ystävällisiä ja avuliaita intialaiset voivat olla, kun miesseurueesta yksi tyyppi suostui vaihtamaan kanssani paikkaa ja menemään toiselle puolelle loputtoman pitkää junaa nukkumaan. Otin samanlaisen yöjunan yksin takaisin Chennaista lauantai-iltana eikä mitään ylläreitä sattunut, tällä kertaa.

Sist och slutligen klarade vi oss ändå vid liv genom tågresan och inget destuvärre hände. Jag själv var nog mer rädd för skräckfilmen än för masturberaren, min verklighetsuppfattning är som synes lite förvrängd...Men till skillnad från Nishkal, är jag som ensam resande utlänning nästan alltid beredd för att det värsta kan hända en. Och vi fick ju också uppleva indiers hjälpsamhet då en vänlig ung man från en grupp resande gick med på att byta plats med mej fastän min plats var i andra ändan av det enorma tåget. Dessutom tog jag samma nattåg ensam tillbaka hem på lördagen från Chennai och det var hur bekvämt som helst.

Nishkal <3

night train

Kaveri Express

Rauhallisempi viikonloppu / Ett lugnare veckoslut

Viime viikonlopun olin pelkästään kotona perheeni kanssa. Olen ollut melko nuhainen, toisin sanoen ihan tukossa, viime aikoina, joten luulen että lepo oli ihan tarpeen. En ole kuitenkaan tottunut istumaan ihan koko päivää sisällä tekemättä mitään erityistä, joten pieni turhautuneisuus meinasi välillä ottaa vallan.

Sunnuntaina oli siis Gowri-jumalattaren juhla ja maanantaina Ganeshan juhla. Meillä oli eilen vapaapäivä. Kai minä jotenkin oletin että olisimme tehneet jotain erityistä. Perheeni valmisteli hienon alttarin ja pukeuduimme näteiksi vain ottaaksemme kuvia. Oli kuitenkin kivaa vain viettää aikaa perheen kanssa kun vanhempi siskokin oli käymässä. 

Huomisiltana otan yöjunan Chennaihin. Torstaista perjantaihin meillä on get together joidenkin muiden vapaaehtoisten ja FSL-Indian henkilökunnan kanssa. Lauantaina olen suunnitellut tutustuvani Chennaihin ja illalla otan yöjunan takaisin. 

Ja alla sitten pari kuvaa viikonlopusta. (lisää myöhemmin)

Förra veckoslutet var jag bara hemma med min familj. Jag har varit ganska snuvig, helt täppt med andra ord, under den senaste tiden, så ja tror ett det var helt bra att vila lite emellanåt. Jag är ändå inte så van vid att sitta hela dagar bara inne utan at göra något speciellt, så stundvis kände jag mej lite frustrerad.

På söndagen var det alltså Gowri-gudinnans fest och på måndagen Ganeshas. Vi hade ledigt igår. Jag antog väll lite att vi skulle ha gjort något speciellt. Min familj dekorerade nu sitt alttare och vi klädde upp oss med systrarna för att ta bilder. Det var ändå roligt att tillbringa tid tillsammans med familjen då också den äldre systern var här på besök.

I morgon kväll tar jag natt-tåget till Chennai. Från torsdag till fredag har vi get together med vissa andra volontärer och FSL-India personal. På lördagen har jag planerat att ströva omkring i Chennai och sedan ta nattåget på kvällen tillbaka.

Och nedan finns lite bilder från veckolsutet. (mera senare)

beautiful Ammu

Puja

home street

Annu and Pussu (tiger cat)

Fake tan or Fairness cream?

Viime viikolla vietimme Teachers Day:tä koululla ja pelailimme pelejä ulkona. Olin salaa mielissäni että saisin taas hiukan väriä kalpeaan ihooni. Aina mahdollisuuden saadessaan muut opettajat riensivät varjoon piiloon aurinkoa kun itse vitkuttelin niin pitkään kuin suinkin polttavien säteiden alla. Jutellessani muiden nuorten naisopettajien kanssa he kysyivät minulta ihan tosissaan että mitä voidetta käytän saadessani ihoni niin vaaleaksi. Tilanne oli niin typerä, mielestäni heillä oli niin kauniin ruskeat hipiät kun taas omani oli sairaalloisen vaalea. Ja illalla vielä huomasin saaneeni oikein terävät sari-rajat. Olin polttanut itseni auringossa...

Turhamaisuus on universaali pahe. On aivan uskomatonta miten ihmiset eri puolilla maapalloa lankeavat täysin samoihin turhuuksiin ja uskovat samoja valheita mitä mainokset heille syöttävät.

Förra veckan firade vi Teachers Day i skolan och spelade olika spel med lärarna ute på skolgården. Jag var nöjd över att hamna vara ute och få lite mer färg på huden igen. Alltid när de andra lärarna bara hade möjlighet rusade de i skuggan, bort från den gassande solen, medan jag försökte tillbringa så mycket tid som möjligt under den brännheta strålningen. Då jag talade med mina unga lärarkolleger ville de absolut veta vilken kräm jag använde för att få min hud så vit. Situationen var löjlig, jag tyckte att de indiska kvinnorna var så vackra med sin varmt bruna hud medan jag själv såg ut som ett spöke i all min blekhet. På kvällen märkte jag dessutom att jag bränt mej och fått snygga gränser av sarin, haha...

Fåfänga är väll något universellt. Det är otroligt hur människor på olika håll i världen håller på med samma dumheter och tror på samma lögner som reklamerna matar ut.

Länsimaissa koemme rusketuksen terveen ja raikkaan näköisenä. Täällä taas vaalea iho on mukamas terveemmän näköinen ja niin paljon kauniimpi. Jos jollain on hiukan vaaleampi iho täällä, on se kadehdittua ja suuri ylpeyden aihe. Etelä-Intialaiset ovat luonnostaan tummempia (ihan ilmastollisista syistä) kun taas pohjois-intialaiset ovat vaaleampia. On hassua että paikallisessa telkkarissa kaikki näyttelijät ovat kuitenkin supervaaleita eivätkä ollenkaan näytä samalta kuin ihmiset täällä kaduilla. Miss-Intia, jonka olen nähnyt mainoksissa on melkein yhtä vaalea kuin minä.

I väst upplever vi att brunbränna ser fräscht och friskt ut. Här igen är det vit hy som gäller. Att ha ljus hud är mycket eftertraktat och vackert. Man är stolt över att ha en grad ljusare hud än sin granne. Syd-iniderna är av naturen mörkare p.g.a. Klimatet, medan nord-indier är ljusare till färgen. Ändå är det konstigt att på de lokala kanalerna är alla skådisar mycket ljushyade och ser inte alls ut som människorna här på gatorna. Miss-India, som ibland syns i reklamerna, är ungerfär lika vithyad som jag.

Fairness cream, eli suomennettuna suunnilleen ”vaalennusvoide”, on hittituote täällä. Ja nyt en laske leikkiä enkä yhtään liioittele sanoessani että se on todella suuri bisnes täällä. Fairness creamejä on monta eri merkkiä ja sitä saa erivärisissä ja kokoisissa pakkauksissa. Telkkari on täynnä mainoksia missä kauniit intialaiset naiset mainostavat eri merkkisiä fairness-tuotteita. Jos mainoksiin on uskominen sosiaaline status ja elämänlaatu paranee huomattavasti kun iho on astetta vaaleampi. Pikkupuodit täällä Hunsurissa eivät välttämättä omaa hirveän suurta tavaravalikoimaa, mutta fairness-creamejä on montaa eri merkkiä. On myös uskomatonta miten mainoksissa ja pakkauksissa kerrotaan niin suuria emävalheita, eikä kukaan ole niitä kiistämässä...

Fairness cream, på svenska ungefär ”ljushetskräm”, är en stor business här. Alla kvinnor använder något slag av fairness cream, om inte alla dagar så åtminstone under speciella tillfällen. Det finns oändligt många märke av krämerna och fastän de små butikerna här i Hunsur inte alltid har så stort urval på varor så finns det nog alltid minst fem olika märken av fairness cream. Tv:n är full av Fairness cream-reklamer där man övertygar åskådaren om att sosiala statuset och livskvaliteten höjs märkbart då man har lite ljusare hud. Det är också otroligt hur stora lögner som berättas i reklamer och på varorna utan att någon motsätter sig...

Alla oleva teksti on suoraan kopioitu perheeni käyttämästä fairness cream-pakkauksesta

Teksten nedan är från baksidan av en fairness cream-förpackning som min familj använder

Pond's White Beauty

”After years of intense research on more than 20 000 gene codes, Pond's Institute made the breakthrough discovery of a specific gene that determines skin colour and created the GenWhite formula. This nourishing non-oily light day cream with the new cutting edge white beauty GenWhite formula SPF 20 PA++ works deeply to reduce dark melanin production. To lighten, brighten and fade dark spots, while providing instant radiance. Discover spot-less fair skin like never before”

( Ihonvärihän on riippuvainen monien geenien yhteisestä vaikutuksesta, eikä ihmisen perimää noin vain voiteilla voida muuttaa...haha, en voinut uskoa että tuo on saatettu painaa tuotteen kylkeen ilman että kukaan on sitä kieltänyt)

( Hudfärgen hos människan bestäms av flera geners inverkan och man kan ju inte bara fingra på arvsanlag med att applicera lite krämer...Det är otroligt att man har kunnat trycka en dylik text på en vara utan att någon har granskat det..)

Turhamaisuudesta puheen ollen. vietimme tänään Gowri & Ganeshaa, eli siis pukeuduimme näteiksi ja otimme kuvia... / Påtal om fåfänga, idag firade vi Gowri & Ganesha, d.v.s. klädde oss fina och tog bilder...

Teachers day

Eilen ja ilmeisesti myös tänään olemme viettäneet täällä teachers day:tä. Eilen minulla oli vapaapäivä, ja illalla kotiimme saapui kunniaarvoisa vieras. Pikkusiskoni englannin opettaja tuli parin muun open kanssa visiitille. Opettaja kehui siskoani lempioppilaakseen ja sanoi tämän vielä saavuttavan suuria asioita elämässään. Luulen että he puhuivat myös tytön tulevista opinnoista, joissa kyseinen opettaja aikoo auttaa Annua samaan paikan hyvistä kouluista. Opettaja oli todella mukava ja puhui parasta kuulemaani intialaista englantia. Hänen kanssaan oli todella mielenkiintoista keskustella. Puhuimme kuinka intialainen kulttuuri on niin erinlainen ja miten tärkeä perhe ja suku on. Ammani purki kai ongelmiaan opettajille, ja sain ensimäistä kertaa kuulla jotain isästä. Ymmärsin että hän on suunnilleen feidannut perheensä, mutta nämä kaipaavat ja palvovat häntä silti (aitoon intialaiseen perherakkaaseen tapaan). Oli jännä miten ihan yhtäkkiä pääsin mukaan niin syvälliseen mielenkiintoiseen keskusteluun. Tunsin todella että joillain tavalla ymmärsin miten eri tavalla ne ajattelevt tietyistä asioista täällä. Ymmärsin myös monta uutta asiaa perhettäni koskien.

Tänään valmistelin koko aamun huolella päivän oppitunteja. Olisihan kuitenkin luvassa viimeinen päiväni Spoken English-teacherinä. Menen nimittäin ensi viikolla takaisin ympäristöprojektiini. Uusi saksalainen vapaaehtoinen on tulossa työskentelemään kanssani ja me tulemme todennäköisesti kiertämään eri kouluissa pitämässä ympärsitöohjelmia. On niin jännää kun suunnitelmat ja asiat muuttuvat täällä niin yhtäkkiä. Ikinä ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan...

Kun saavuin koululle sain huomata että vietimmä teachers day:tä. Me opettajat pelasimme erinlaisia pelejä koulunpihalla ja oppilaat katsoivat ja kannustivat meitä. Iltapäivällä olimme juhlasalissa, jossa pidettiin eri seremonioita. Kaikki meni tietysti kannadaksi, mutta yritin näyttää siltä että olin messissä. Voitin bingossa Ganesh-koristeen ja me kaikki opettajat saimme myös omat lahjat. Jouduin myös pitämään pienen puheen lonkalta koko koulun edessä, ja läheltä piti etten joutunut myös tanssimaan "western style" innokkaille intialaisille (olenhan tunnetusti lahjakas tanssija..). Aina kun menin lavalle hakemaan palkintoja tai puhetta pitämään sain korviahuumaavat suosionosoitukset lapsukaisilta. Siis todella äänekkäät. Tunsin itseni melkein joksikin julkkikseksi. Opettajat olivat tosi mukavia minulle eikä kukaan ollut moksiskaan vaikka jouduin lopettamaan duunini niin lyhyellä varoitusajalla. No problem, no problem. Tunsin että opettajan-urani sai todella arvoisensa päätöksen. 

Igår och tydligen också idag har vi firat teachers day här. Igår hade jag lov från skolan och på kvällen fick vi besök av en ärevördig gäst. Min lillasysters engelska lärare kom på besök med ett par kolleger. Han prisade och berömde min lillasyster som tydligen är ganska begåvad. Han lovade också hjälpa henne i hennes fortsatta studier så att hon kommer att kunna studera i bra skolor. Läraren var supertrevlig och talade den bästa indiska engelskan jag hört här. För första gången hade jag en ordentlig intressant diskussion med en indier. Vi talade om hur den indiska kulturen är så annorlunda från den västerländska och hur viktigt det är med familjen här, i både gott och ont. Min amma berättade tydligen om sina problem till lärarna och jag fick en lite djupare insikt i min familjs personligare angelägenheter. Tydligen har pappan halvt feidat dem och tar inte han om dem så mycket. Ändå saknar och avgudar dessa fina kvinnor honom (i äkta indisk familjekär anda). Det var så konstigt att bara plötsligt hamna in i en så djup diskussion utan förvarningar. Jag kände att jag faktiskt på något sätt förstod bättre hur dessa människor tänkor om vissa saker här. Kom liksom ett steg djupare in i kulturen och i min familj.

I morse förberedde jag noggrant dagens lektioner. Framför mej hade jag min sista dag som Spoken English Teacher. Nästa vecka kommer jag att gå tillbaka till mitt miljöprojekt. En ny tysk volontär kommer att komma och jobba med mej. Troligen kommer vi att resa runt till olika skolor och hålla miljöprogram där. Saker kan ändras här så snabbt utan att man har en aning om det. Man kan aldrig veta vad som kommer att hända nästa dag eller nästa vecka...

När jag anledde till skolan idag fann jag att de firade Teachers Day och alla lektioner var inhiberade. Vi lärare spelade olika spel på skolgården medan eleverna såg på och supportade oss med visslingar och hejarop. På eftermiddagen var vi i e stor festsal och följde med olika slags seremonier och uppträdanden. Det mesta gick förstås på kannada och jag försökte se ut som om jag förstor något. Det var helt roligt faktiskt. Jag vann en Ganesh-prydnad i bingo och vi alla lärare fick dessutom ännu presenter. Jag blev även tvungen att hålla ett spontant tal inför hela skolan om hur jag upplevt min tid som lärare i skolan. Det var också nära att jag skulle ha dansat ”western style dance” ensam framför alla (jag som ju är en mycket begåvad dansare..). Alltid när jag gick upp till scenen fick jag öronbedövande hurrarop från eleverna. De var faktiskt högljudda, man kände sig nästan som en kändis! Lärarna var jätte trevliga mot mej och ingen blev sur eller arg på att jag hamnade sluta så plötsligt utan förvarningar. No problem, no problem. Det kändes som att min korta men intensiva lärarkarriär fick ett värdigt slut.

Bingo-palkinto / Bingo-vinst

Yksi ammani ihanista sareista. Joka aamu hän pukee ylleni uuden, vaikka aina otan omani esiin... / En av min ammas ljuvliga sarin. Varje morgon klär hon mej i en ny fastän jag alltid tar fram min egen...

Intian iloiset aamut / Indiens glada morgnar

On hassua miten sitä on sopeutunut ihan uudenlaiseen päivärytmiin täällä. Aamuisin herään klo 5.53 jos menen joogaa, mutta esimerkiksi tänään en mennyt tukkoisen nenäni takia ja sain vain vaivoin nukutuksi seitsemään...Viime aikoina olen myös herännyt aina minareettihuutoihin kello viideltä ja nukkunut huonoa unta sen jälkeen.

Aamut ovat täällä pitkiä ja päivä lähtee käyntiin heti kun noustaan ylös. Perheeni ei tee samoja ilta- ja aamuseremonioita kuin minä. He eivät pese hampaita eivätkä välttämättä edes vaihda erilliseen yöpaitaan. Meillä ei periaattessa ole edes lakanoita, vaan samoilla kankailla nukutaan öisin, ja istutaan ja syödään päivisin. Joogan jälkeen otan yleensä suihkun ja lueskelen, opiskelen tai valmistelen päivän opetusta. Aamupala syödään joskus yhdeksän maissa ja koulut alkavat yleensä vasta kymmenen paikkeilla. Siskoni lukee läksyjään ja äitini kokkaa ja siivoaa heti aamusta. 

Vieraitakin saattaa tulla käymään heti aamutuimaan. Eilen olin moikkaamassa saksalaisia joogan jälkeen kello puoli kahdeksan. Se tuntui samaan aikaan luonnolliselta ja niin väärältä mennä toisen kotiin kylään heti aamusta. Täälläpäin aamut eivät ole samalla tapaa pyhiä ja yksityisiä kuin meillä. Toisaalta mikään ei ole täällä yksityistä.

Intialainen aamupala on myös ollut kova pala joillekin vapaaehtoisille. Monet ovat tottuneet syömään pienen makean croissantin ja juomaan espresson, jotkut taas eivät edes yleensä syö aamupalaa. Täällä kuitenkin syödään paljon ja ruoka on lämmintä ja suolaista heti aamusta. Aamupala ei oikeastaan eroa päivän muista ruoista, joten joskus sitä saa riisiä, joskus chapatia, joskus dosaa kastikkeineen. Kahvi on täällä melko harvinainen eksoottinen tuote, mutta makeaa chai-teetä juodaan kaikkina vuorokauden aikoina. Minulle intialainen aamupalaa sopii kuitenkin hyvin. Ruoka on herkullista ja joogan jälkeen olen yleensä todella nälkäinen.

Käyn siis joogassa tuntia myöhemmin kuin alunperin. Kello kuudelta aamu alkaa jo sarastaa, eikä ulkona ole pilkkopimeää kotoa lähtiessäni. Joogaaminen on ihan kivaa, sitä saa edes jotain liikuntaa. Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole meille länsimaalaisille mieleen. Esimerkiksi käsien yhteen hakkaaminen niin kovaa kuin jaksaa tai “hyppynarua hyppiminen” ei tunnu niin ihanalta aamutuimaan. Lopputunnista meillä on yleensä myös nauruharjoitus, jossa nojaamme polviistunnasta eteenpäin ja päästämme mielipuoliset hörönaurut joogamattoon. Joogaopettajamme ei ole niin vakuuttunut meidän nauruistamme ja joudumme aina tekemään nauruharjoituksen yksin uudestaan. Hän myös ihmettelee miksemme hymyile enemmän. “Smile, smile, why you are not smiling?”. Meilläpäin kun ei hymyillä millekään eikä kenellekään ennen kello kymmentä. Se vain olisi liian rankkaa.

Jag har anpassat mej till en annorlunda dagsrytm här i Indien. Om jag går till yogan på morgonen stiger jag upp kl 5.53, men idag lät jag bli p.g.a min täppta näsa. Ändå lyckades jag bara sova till klockan sju. Under senaste tiden har jag brukat vakna till minaretropen som börjar femtiden. Efter det har jag inte kunnat sova så bra mera...tjohej.

Morgnarna är långa här och man börjar med alla sina dagliga sysslor genast då man stigit upp. Min familj utför inte liknande kvälls- och morgonseremonier som jag. De tvättar inte sina tänder och använder inte någon skilld nattskjorta. Vi har i princip inga lakan heller, utan på samma överkast sover vi om nätterna, och sitter och äter om dagarna. Efter yogan brukar jag skriva, läsa eller förbereda dagens undervisning. Morgonmål äter vi nietiden och skolorna börjar först omkring kl 10. Min syster gör läksor och mamman städar och lagar mat om morgnarna. De är liksom genast igång då de vaknar. Och de vaknar tidigt fast de egentligen inte skulle behöva...

Gäster kan också komma på besök hur tidigtsom helst. Igår var jag och hälsade på tyskarna efter yogan. Det kändes samtidigt så naturligt och så fel att gästa hos någon så tidigt på morgonen. Här är morgnarna inte heliga och privata som hos oss. Men inget är ju privat här egentligen så...

Indiskt morgonmål har också varit ett problem för vissa volontärer. Många är vana vid att ha sin söta croissant och espresso, en del äter överhuvudtaget inte om morgnarna. Här ätes det däremot stadigt och varmt om morgnarna. Morgonmålet skiljer sig inte från dygnets andra måltider, det kan vara ris, chapati eller dosa med sås. Allt är möjligt. Kaffe är här något exotiskt och smakar sötad mjölk. Istället dricks det sött chai-te. Jag älskar chai och maten här, så för mej är de annorlunda arrangemangen inte ett problem. Jag är oftast vrålhungrig efter yogan.

Jag går alltså till yogan en timme senare än tidigare. Klockan sex börjar det redan klarna här, så ja behöver inte gå i mörkret. Yogan är trevlig, i alla fall rör jag på mej och får lite tränat. Alla rörelser är dock inte så angenema den tiden på morgonen. Ibland måste vi klappa händerna i all evighet och försöka få så högt ljud ur dem som möjligt. Att springa på stället och "hoppa hopprep" är inte heller så bekvämt alltid. Mot slutändan av yogatimmarna brukar vi ha en random skrattövning. Vi sitter på knäna, böjer oss ner och släpper ett galet skratt ner i yogamattan...Eftersom våra utlänningsskratt inte brukar tillfredsställa läraren hamnar vi ofta repetera övningen ensamma. Yogalärare undrar också alltid varför inte ler mera "Smile, smile, why you not smiling?". Hos oss ler man inte till någon eller något före klockan tio på morgonen. Så är det bara.

Learning Kannada in 30 days

Olen ollut täällä Intiassa jo yli kuukauden, enkä vieläkään osaa kuin yksittäisiä sanoja tai lausahduksia paikallisella kielellä...Pitäisikö masentua ja antaa jo periksi? Olen kuitenkin omaksunut intialaisten rennon asenteen, en aio stressata. Uuden kielen oppiminen on minulle pelkkää hupia enkä halua tehdä siitä negatiivista kokemusta kasaamalla hirveästi paineita. Kaikki aikanaan siis.

Har varit här i Indien nu över en månad och har inte ännu heller lärt mej mer än enstaka ord och uttryck i det lokala språket...Borde ja kanske bara ge upp? Ja har dock antagit mej den indiska attityden att inte stressa över något. För mej är kannadastudierna bara ett nöje, som jag inte vill förstöra med att stressa. Det får ta sin tid.

Kannadaa puhutaan siis pääosin täällä Karnatakan osavaltiossa. Kieltä puhuu yhteensä noin 40 miljoonaa ihmistä, ei siis mikään ihan pieni kieli (niinkuin aluksi tyhmänä luulin). Kieli kuuluu Dravidakieliin ja on kieliopillisesti todella kaukana kaikista osaamistani kielistä (näin olen päätellyt sen pohjalta mitä olen tähän asti oppinut). En tiedä olisiko esimerkiksi hindiä helpompi oppia, koska se kuuluu indoeuroopalaisiin kieliin ja on siis sukua englannille, ranskalle, ruotsille jne. Kuten hindissä, kannadassakin on ikiomat aakkoset. Merkkejä on yhteensä 48 ja ne eivät seuraa samaa logiikkaa kuin meidän tutut kirjaimemme. Joudun siis opettelemaan kaiken alusta. Olen rustaillut koukeroisia kirjaimia vihkooni samalla tavalla kuin pikkulapset tekevät aloittaessaan koulun: samaa kirjainta toistetaan kunnes sen kirjoittaminen alkaa tuntua luontevalta. Kaipaan siis ihan selvästi takaisin koulun penkille. Olen myös kääntänyt sanoja ja kirjoittanut kielioppia ylös. Toivon että kaikki alkaisi pikkuhiljaa avautua kun vain jaksan tehdä vähän kerrallaan.

Kannada talas alltså här i Karnataka-delstaten av ca 40 miljoner människor. Språket hör till Dravidaspråken och är grammatikaliskt mycket olikt alla andra språk jag lärt mej (denna slutsats har jag själv dragit av allt jag lärt mej så här långt). Jag undrar om det vore lättare att lära sig t.ex. hindi, då det är ett indoeuropeiskt språk så som engelskan, franskan och svenskan. Liksom hindi har kannada också sitt eget alfabet. Det finns sammanlagt 48 tecken, som inte följer samma logik som vårt bekanta alfabet. Jag måst därledes lära mej allting ända från början. Under kvällarna brukar jag krafsa ner de snirkliga bokstäverna i mitt häfte på samma sätt som små barn gör då de börjar skolan, d.v.s. upprepar samma bokstav ända tills skrivandet känns naturligt. Jag saknar skolan helt tydligt. Håller också på att översätta ord och skriva ner grammatikaliska regler. Jag hoppas på att allt så småningom börjar klarna då jag anstränger mej lite i taget.

Ja kyllähän se avautuukin. Osaan jo erittäin hitaasti lukea merkkejä, vaikken tajuakana mitä sanat tarkoittavat. Seuraava vaihe onkin sitten kieliopin ymmärtäminen. Sanajärjestys kannadassa on meille eurooppalaisille todella epälooginen: Subjekti-Objekti-Verbi (tämä selittää osittain intialaisten hassun englannin). Asiaa ei myöskään helpota että kannada on synteettinen kieli (näin olen siis itsekseni vain päätellyt) eli siis sanoja jatketaan päätteillä eikä prepositioita käytetä. Toisaalta rakas suomenkielikin kuuluu näihin hassuihin synteettisiin kieliin, joten ehkä mulla onkin etulyöntiasema saksalaisiin nähden...

Och det klarnar faktiskt! Jag kan redan läsa tecknena någolunda fastän det går jätte långsamt och jag inte förstår vad orden betyder. Nästa steg är att börja förstå grammatiken. Ordföljden är för mej mycket ologisk : subjekt-objekt-verb (detta förklarar också indiernas konstiga sätt att tala engelska!). Det hjälper inte heller att kannada är ett syntetiskt språk, d.v.s. orden byggs på med ändelser istället för att använda prepositioner. Men o andra sidan kan jag ju ha nytta av finskan här (som ju också är ett syntetiskt språk). I alla fall finns det en fördel med att vara finne och inte tysk...

Kannadassa ja suomenkielessä on itse asiassa aika paljonkin yhtäläisyyksiä, tämä on auttanut sanojen ulkoaoppimisessa:

Kannada och finska har vissa likheter, det har hjälpt till i att memorera ord:

Akka = elder sister (veljeni on siis kutsunut minua ihan oikealla nimellä kaikki nämä vuodet)

Kivi = ear

Kannu = eye

Dayavittu = please (politeness)

Anna = rice

Salpa = a little bit