Orientation week in pictures

5-9.8.2013

Indian buss

Marguerite

eternal rain

Henna & Chai

Tämän viikon aikana siis opimme kaikenlaista hyödyllistä Intian kulttuurista ja tavoista. Tutustuimme myös omiin projekteihimme ja kävimme läpi käytännön asioita vapaaehtoistyöhön liittyen.

Totuttelimme myös Kundapurin ahdistavan kuumaan ja kosteaan ilmaan, ikuiseen monsuunisateeseen, hyttysiin, tuliseen ruokaan,ikuiseen riisiin, käsillä syömiseen lattialla ristiistunnassa, vessassakäyntiin ilman vessapaperia, hennaan, intialaisiin vaatteisiin, saksalaisiin vapaaehtoisiin (joita oli suurin osa meistä), chai-teehen, intialaiseen englantiin, vasemmanpuoleiseen kaaoottiseen liikenteeseen, intialaisiin busseihin, intialaiseen musiikkiin, intialaisten tuijotukseen kadulla, kannadan kieleen, lehmiin kadulla ja joka puolella sekä ajatukseen siitä että tulemme viettämään tässä hullussa maassa seuraavat 1-11 kuukautta.

Under denna vecka lärde vi oss alltmöjligt nyttigt om Indiens kultur och seder. Vi bekantade oss också lite mer med våra individuella projekt och gick igenom praktiska detaljer som hade att göra med volontärarbetet.

Dessutom började vi också vänja oss vid flera nya saker så som t.ex. Kundapurs heta och fuktiga klimat, det eviga regnet, myggorna, starkt kryddade maten, det eviga riset, ätandet med händerna sittandes på golvet, vessa utan wc-papper, henna, indiskt mode, tyska volontärer (vilka var den överlägset största gruppen), chai-te, the Indian english, den kaotiska vänstertrafiken, de indiska bussarna, indisk musik, indiernas gloende på gatan, kannada-språket, kossor på gatan och överallt samt vid tanken att vi kommer att tillbringa följande 1-11 månader här i detta galna land.

Lucie & Marguerite

classical music

Coconut!

rice, rice and more rice

Orpokodissa / På barnhem

8.8.2013

Vierailimme orpokodissa torstaiiltana. Pidimme eri maiden eistykset lapsille ja tanssimme bollywoodia. Lapset olivat todella suloisia ja innostuneita ja meillä oli tosi hauskaa riehuessamme bollywoodmusiikin rytmeissä.

Pitäessäni esitystäni Suomesta (jonka oikeastaan olin suunnitellut pitäväni pelkästään muille vapaaehtoisille ja jonka jouduin esittämään viimeisenä kaikista muista maista) iski rankkasade sopivasti ja kaikki lapsukaiset ryntäsivät ulos salista hakemaan vaatteitaan ulkoa..Siinä sitten seisoin uunona kunnes kaikki tulivat takaisin. Mutta ei se ollut niin vaarallista, he olivat yhtä innoissaan kun tulivat takaisin kuuntelemaan.

Jälkeenpäin kaikki halusivat olla mukana valokuvissa.

8.8.2013

Vi besökte ett barnhem på torsdagkväll. Alla volontärerna hade gjort presentationer om sina egna länder antingen i grupper eller ensamma. Då jag höll min presentation om Finland (vilken jag egentligen hade tänkt mej framföra endast åt de andra volontärerna och vilken jag var tvungen att hålla sist av alla länder) kom det en kraftig regnskur och alla barnen rusade ut ur salen för att hämta sina kläder som var ute på tork.. Där stod jag sen och väntade. Ensam. Som tur var barnen lika ivriga då de kom tillbaka.

Efter alla presentationer dansade vi bollywood och härjade med barnen och de andra volontärerna. Det var faktiskt super roligt. Och sen ville förstås alla barne vara med på foton.

"Hyvää YÖÖtä"

Bollywood!

Perillä Hunsurissa, isäntäperheen luona / Framme i Hunsur hos min indiska familj 10.8

10.8.2013

Eilen illalla oli haikeiden hyvästien aika Kundapurissa. Viikon aikana oin ehtinyt tutustua niin moniin ihaniin ihmisiin, heitä tulee ikävä. Erityisesti ranskalaista Margaretia, hän oli niin mahtava tyyppi! Otimme yöbussin Hunsuriin ja Mysoreen sijoittuneiden vapaaehtoisten kanssa. Mukana oli myös yhteyshenkilömme Nishkal. Nukuimme vierekkäin saksalaisen Veran kanssa ja juttelimme myöhään yöhön hytkyvässä ja pompivassa bussissa. Aamulla en ollut varma olinko nukkunut ollenkaan matkan aikana. Ehkä parisen tuntia.

Minun isäntäperheeni tuli ensimäisenä hakemaan Perheeseeni kuulu äiti ja kaksi tytärtä. Kaikki ovat pieniä ja kauniita intialaisia. Vanhempi sisko on 16 vuotias ja käy koulua Mysoressa. Hän on vain harvoin viikonloppuisin kotona. Ammu (joka on siis hänen lempinimensä) on todellla mukava ja puhuu aika hyvää englantia. Perheessämme on siis nyt Amma (äiti), Ammu, Annu (nuorempi sisko) ja Amppu (minä, he kutsuvat minua lempinimelläni, se on aika suloista). Perheellä on ollut kai aika monta vapaaehtoistyöläistä aiemmin. Viimeinen oli joku Cornelia, ranskalainen kai, joka oli ollut todella mukava mutta polttanut ja juonut täällä ollessaan. Sanoin ettei mun suhteen tarvitse pelätä sellaista.

Ensimäinen päivä perheeni kanssa kului jossain opetuskeskuksessa missä ammani on duunissa. Siellä kuuntelimme kannadaksi jotain elintarvike luentoa ja juttelimme kannadaksi kaverien kanssa, jee. Mutta kyllä mullekin suotiin pari sanaa englantia ja yritän koko ajan kysellä miten eri asioita sanotaan kannadaksi että oppisin kielen mahdollisimman nopeasti. Kaikista hauskinta oli kun seurasimme lasten ja nuorten tanssituntia. He tanssivat jotain intialaista hip hoppia, se oli niiin hauskan näköistä! Pienimmät olivat todella pieniä, varmaan jotain 5-6 vuotiaita, Ja se yksi pikkulikka! Ei huhhuh miten se tanssi! Me mentiin Ammun kanssa myös tanssimaan, hehe. Se oli tosi kivaa, mutta mulla meni lihakset ihan kramppiin siitä polvien taivuttelusta. Viikon huonot yöunet, viime yö bussissa sekä luultavasti nestehukka (olin unohtanut vesipulloni kotiin) veivät veronsa. Mutta minulla oli silti todella hauskaa.

Olen näyttänyt perheelleni kuvia perheestäni ja Suomesta ja heidän mielestä on kai aika eksoottista että olen Suomesta. Suurin osa vapaaehtoisista on yleensä saksasta tai ranskasta. He näyttivät myös minulle kuvia edellisistä vapaaehtoistyöläisistä. Sitten sain myös pari esitettä yhdessä on Hampista ihania kuvia, sinne pitää ehdottomasti mennä! Toisessa esitteessä esitellään kaikki luonnonpuistot ja safarit täällä Karnatakassa, jonnekin niistäkin on pakko matkustaa!

Ja sitten pitää vielä kertoa pari sanaa perheen kissoista. Heillä on oranssinvalkoinen äiti-kissa ja sen pieni, 15 päivän ikäinen poikanen! Kissanpoikanen on sulosisinta mitä voi kuvitella! Välillä Ammani syöttää sille lusikalla maitoa, en tiedä miten äiti-kissa osaa hoitaa poikastaan. Pikkukisu on niin suloinen!

Syömisestä vielä sen verran, että ruoka on todella hyvää täällä mutta välillä ihan hirveän tulista! Eilen illalla silmäni vain tulvivat kun yritin nopeasti pistää poskeeni tulikuumaa ja todella vahvaa ateriaani. Intiassa syödään nopeasti ja ammani aina sanoo ”fast fast” kun olen niin hidas...Hän kyllä hymyilee samaan aikaan, joten luulen että se on vähän niinkuin vitsi. En uskalla vielä juoda heidän vettään, joten olen juonut omaa pullovettäni. Ikävä kyllä se on kulumassa loppuun...pitäisi päästä kauppaan. Niin, ja sitten kaadoin yhden vesilasin jonkun sänkyyn, hups.

On niin paljon uutta mihin tottua, enkä oikein tiedä vielä miten olla ja mitä tehdä. Mutta eiköhän kaikkeen löydy vastaus pikkuhiljaa, virheitä tulen tekemään joka tapauksessa vaikka yritänkin olla todella varovainen ja ottaa huomioon heidän tapansa ja kulttuurinsa. Kaikkihan on vielä vasta alussa!

Så igår var det dags att säga farväl åt alla de nya människor jag hunnit lära känna under min vecka i Kundapur. Jag kommer att sakna många av de ljuvliga människor jag nyss lärt känna, speciellt Margaret från Frankrike. Hon var nog en superljuvlig människa! Vi tog nattbussen på fredagen från Kundapur med alla volontärer som skall jobba i Mysore eller i Hunsur. Vår kontakt person Nischkal var också med. Jag delade sovplats med tyska Vera. Hon är supertrevlig och skall också jobba i Hunsur. Vi talade halva natten i den skumppande och hoppande bussen. När jag vaknade på morgonen var jag inte säker om jag alls sovigt. Kanske ett par timmar ändå.

Min host familj kom först och hämtade mej från busshållplatsen. Till familjen hör mamma och två döttrar i åldern 14 och 16. Mamman ser också jätte ung ut och är jätte vacker, så som sina döttrar. Den äldre systern som kallas Ammu går i skola i Mysore och är hemma bara i bland på veckosluten. Den yngre systern kallas Annu, mamma heter Amma på kannada och jag kallas vid mitt smeknamn Amppu. Ganska gullig familj, hehe. Min familj här härbergererat ganska många volontärer. Den förra dom hade hete Cornelia. Hon var jätte trevlig men rökte och drack och kom alltid för sen hem... Jag sade att de inte behöver vara oroliga för min skull. Ja ska vara supersnäll volontär.

Min första dag med min nya familj tillbringade vi största delen av i någonslags skolningscenter var min amma jobbar. Vi lyssnade på en föreläsning på kannada och pratade med familjens vänner på kannada, jee. Men visst ställde de även frågor till mej om mitt land och mitt namn osv. Jag försökte också själv fråga så mycket som jag bara täcktes om hur olika saker sägs på kannada. Det skulle vara så roligt att lära sig språket så snabbt som möjligt. Det roligaste var ändå att följa med indisk danslektion för små barn och ungdomar. De dansade någonslags indisk hip hop och det såg så roligt ut. De minsta barnen var i åldern 5-7 och vissa av dem dansade så bra! Speciellt en liten flicka, hon var helt galen! Ammu och jag deltog också i dansandet, men jag fick muskelkramper av allt knäböjande. Jag tror det berodde på förra veckans usla sömn, natten i bussen och på vätskebrist (hade glömt ta med egen vattenflaska). Det kan också hända att det eviga korssittandet inte ännu är helt naturligt för mej. Det är sällan man t.ex. äter vid ett bord. Hur som helst så var det super roligt att dansa och se på!

Jag har visat bilder från Finland och av min familj och mina vänner till min nya familj. Jag tror att de tycker att det är ganska exotiskt att jag är från Finland eftersom största dele av volontärerna brukar vara från tyskland eller frankrike. De visade i sin tur också bilder av deras tidigare volontärer till mig. De gav mej också ett par brochyrer, en var av Hampi och de otroliga palatsen och ruinerna där, dit måste jag defintivt resa något veckoslut! Jag fick också en brochyr med alla naturparker i Karnataka, någon av dem måste jag också besöka. Int kan man ju besöka Indien utan att se tigrar...

Nu måst ja ännu uttråka alla med lite kattprat. Min familj har en orangevit mamma-katt och dess ca 15 dagar gamla kattunge. Kattungen är det sötaste jag någonsin sett! Ibland matar min amma den med mjölk, ja vet inte om dess egen amma kan ta så bra hand om den..Jag älskar katter...

Från katter till mat, maten är supergod här! Men den bränner i munnen och i halsen och igår grät jag nästan när jag åt, p.g.a. att maten var så stark. Att dricka med maten är också lite problematiskt, för om jag dricker ur den gemensamma flaskan får jag inte röra den med läpparna och ni kan tänka er hur det ser ut sen... och jag har ännu inte helt klart för mej att är vattnet från brunnen eller från flaskan.. Ja skulle gärna undvika magsjukan om jag bara kan. När jag äter säger min amma alltid ”fast fast” eftersom i Indien skall man äta snabbt när maten ännu är kokhet. De e lite stressigt men jag klarar det. Fast det känns som om munnen skulle brinna upp.

Det finns så mycket nya saker att vänja sig vid att jag inte helt vet hur jag borde vara och vad jag borde kräva. Så småningom hittar jag nog säkert svar till det mesta. Jag kommer troligen att göra bort mej ännu många gånger och lära mej av mina misstag. Så ska det väll vara också, jeij :)

                                                       tanssitunti! aivan uskomattomia lapsia!

                                                       Amppu, Annuu, Amma ja Ammuu

Kahden tunnin ympäristö-opetus kielimuurin ylitse, intialaisten ehdoilla.../ Två timmar av miljölära genom språbarriärer, för små indier 7.8.2013

7.8.2013

environment-project

teaching

Saimme tänään (keskiviikkona 7.8) haastavan tehtävän muiden ympäristöprojekteihin sijoittuneiden kanssa. Meidän oli määrä yhdessä keksiä kahden tunnin ohjelma noin 40 intialaiselle 10-12 vuotiaalle lapselle. Lapset eivät osaa englantia, ja opettaja ei halua meidän vain leikkivän lasten kanssa. Meillä on käytössä yksi tulkki, joka on opettaja itse...

Arghh, meinasi mennä hermot moneen kertaan tänään. Olen nukkunut niin huonosti viime aikoina, aikaero, kuumuus ja kosteus painaa. Samaan aikaan tapahtuu niin paljon uutta, että iltaisin ajatukseni käyvät ylikierroksilla. Ympäristö-ryhmäni tänään oli jotenkin aggressiivinen ja negatiivinen ja kaikki ideat todettiin joillain tapaa huonoksi ja asioita monimutkaistettiin aivan liikaa. Jaoimme itsemme sitten lopuksi ryhmiin, tein saksalaisen tytön kanssa 20 minuutin ohjelman muovin elämänkaaresta... “Mistä muovi on tehty?” “Mistä öljy on peräisin?” “Mitä sille tapahtuu luonnossa?” jne. En tiedä tuleeko huomisesta yhtään mitään. Luotan omiin improvisaatiotaitoihini mutta en muiden...

Päivän suunnittelutuokiot saivat minut tajuamaan kuinka vaikea aihe ympäristö on opettaa kouluissa lapsille kielimuurin ylitse. Termejä ei voi käyttää liikaa, visuaalinen materiaali ja yksinkertaistetut ohjelmat ovat välttämättömiä ja koko ajan pitää ottaa huomioon lasten tausta ja intialaiset tavat opettaa ja olla koulussa jne. Huhhuh, en kyllä tiedä mitä omasta ympäristö projektistani tulee, pitää olla pirun kekseliäs...

Idag (onsdag 7.8.) fick vi en lite svårare uppgift med de andra volontärerna i miljöprojekten. Vi skulle förbereda en två timmars miljö-lektion för 40 indiska barn i åldern 10-12 år som inte talar ett ord engelska. Deras lärare lovade fungera som tolk, men sade att vi inte bara får leka med barnen, för annars börjar de associera volontärer med lekande, vilket inte är bra för undervisningen...

Så mina nerver höll på att brista flera gånger idag. Jag har sovit ganska dåligt under senaste tiden p.g.a. tidsskillnaden, hettan och fukten. Varje dag tar ja in så mycket nya intryck att min hjärna går på övervarv om kvällarna då jag borde sova. Min miljögrupp kändes på något vis aggressiv och pessimistisk. Alla idéer verkade vara dåliga och funktionsodugliga. Till slut delade vi in oss i mindre grupper. Jag gjorde ett 20 minuters program om plast med en tysk tjej. Vi skulle demonstrera något med plastflaskor och tala om plastens ursprung och de knappa oljereserverna. Och göra det så enkelt som möjligt förstås. Jag har ingen aning om hur det kommer att gå i morgon. Ja litar nog på mina egna improvisationstalanger, men ja vet inte hur läget är med de andra...

Dagens planering fick mig att inse hur svårt det är att lära ut miljögrejer för människor som inte delar samma språk och kultur. Det finns så många olika aspekter man borde ta i beaktande, då man planerar program för barn i Indien... Det skall vara visuellt och enkelt och stämma överens med deras kultur och vardag, som vi knappt känner till ännu. Man måste bara vara super kreativ. Ser fram emot mitt projekt...

jälkeenpäin / efteråt 8.8.2013

Olisihan mun pitänyt tajuta ettei Intiassa mikään toimi ikinä niin kuin sen olettaisi toimivan. Lapset olivat odotettua nuorempia, ne ymmärsivät jotain englantia, eikä meillä ollut kuin reilu tunti aikaa vetää kaikki huolella suunnitellut ohjelmamme. Hyvinhän se meni, lapset olivat innokkaita ja osallistuivat hyvin, heillä näytti olevan hauskaa. Jälkeenpäin jaoimme karkkeja kaikille koulun lapsille, se oli opettajan idea. Kaikki halusivat kätellä meitä ja kyselivät meidän nimiämme ja mistä maista olemme.

Intiassa ajankäyttö on ihan erinlaista kuin länsimaissa. Jos tulee myöhässä jonnekin, on ihan okei sanoa että se oli ennalta päätetty ja syyttää kohtaloa. Jos sitä esimerkiksi omassa projektissaan tulee myöhässä koululle ja yrittää kiirehtiä nopeasti luokkaan aloittamaan opetuksen, voi toinen opettaja rennosti pyytää sinua jäämään teelle ja juttelemaan. Ihmissuhteet tulevat ennen kaikkea muuta. Intian kulttuuri on vahvasti kollektiivinen, jossa yhteisöä arvostetaan enemmän kuin yksilöä. Individualistinen ajattelu saa siis jäädä tauolle tämän puolen vuoden aikana. Eiköhän se ole minulle vain ihan hyväksi :D

Jag borde ju ha fattat att i Indien går ingenting någonsin som man väntat sig. Barnen var yngre än väntat, de förstod t.o.m. Lite engelska och vi hade bara en dryg timme på oss att dra igenom våra program. Allt gick förstås bra tillslut och barnen verkade ha det roligt. De deltog jätte aktivt i programmen. Efteråt delade vi ut godis, som vi köpt med gemensamma pengar, till alla barnen i skolan. Detta var FSL-lärarens ideé. Alla ville skaka hand med oss och veta vad vi hette och varifrån vi kom.

I Indien är tidsbegreppet mycket annorlunda än i västvärlden. Kommer man försenad någonstans är det helt okej att skylla på ödet. Om man t.ex. kommer försenad till sitt projekt och har bråttom till klassen där eleverna väntar kan det bra hända att den andra läraren ber dig sätta ner dig en stund för att ta en kopp chai. Indierna är relationsorienterade och inte uppgiftsorienterade som vi i västvärlden. Människorelationer kommer före alla viktiga uppgifter i den kollektiva kulturen. Istället för jag jag jag är det vi hela tiden. Helt nyttigt att börja tänka på saker ur lite andra synvinklar. :)

Saapuminen ”Orientaatioviikolle” / Ankomsten till ”Oriantationsveckan” (eng: orientation week) 5.8.2013

Saavuimme espanjattaren kanssa aamu seitsemältä Kundapuriin. Meidän oli määrä odottaa Hotel Sharon nimisessä hotellissa kunnes meidät tultaisiin hakemaan kello 11. Ulkona satoi ja satoi. Itse olin todella uupunut ja yritin hiukan nukkua hotellin respan sohvalla, mutta ilmeisesti se oli kiellettyä sillä poliisimies tuli valittamaan. Hotellille tuli pikkuhiljaa muitakin FSL Indian projekteihin osallistuvia ihmisiä. Kun puhuin heidän kanssaan kävi ilmi että he olivat vain kuukaudenmittaisissa projekteissa, kuin myös espanjatar, jonka olin tavannut bussissa. Olin todella uupunut ja kaikki alkoi masentaa. Ulkona tippui loppumaton sade, kaikki oli likaista ja vierasta ja tajusin kaiken vasta olevan alussa. Kadehdin uusia ranskalaisia ystäviäni, joilla oli vain kuukauden mittainen projekti. Naureskelimme ahdingolleni. Jossain vaiheessa nukahdin rinkkaani nojaten ja herätessäni oli oloni vielä kauheampi.

Meidät sullottiin intialaiseen avo-oviseen pakuun ja sitten lähdettiin körröttelemään kuoppaista ja mutaista tietä pitkin kohti tuntematonta. Perillä meitä odotti suuri rakennus mistä kuului paljon nuorten ihmisten ääniä. Kävi ilmi että meitä oli lähemmäs 50-60 nuorta vapaaehtoistyöläistä tällä kyseisellä valmistautumisleirillä. Suurin osa heistä on saksalaisia, heidän lisäksi on muutama ranskalainen, irlantilainen, ruotsalainen ja yksi itävaltalainen. Saksalaiset olivat kaikki 11 kuukautta kestävissä projekteissa ja yhtäkkiä omat 6 kuukauttani tuntuivat liian lyhyeltä ajalta. Oli niin ihana tavata niin paljon nuoria, eurooppalaisia ihmisiä! Täällä oli mukava leiritunnelma ja ihmiset olivat avoimia ja ystävällisiä. Aamuinen ahdinko muuttui siis hetkessä kiihkeäksi innostumiseksi, ja olen saapumiseni jälkeen käynyt hiukan ylikierroksilla. Mietin tässä joku päivä sitten että milloinkohan se lopullinen romahdus iskee, kun energiavarastot ovat kuluneet loppuun ja adrenaliini tankit tyhjenevät...Ei tarvinut odottaa montaa päivää...

Klockan sju var vi i Kundapur med spanskatjejen. Vi väntade i Hotel Sharon på att vi skulle bli uppplockade av FSL Indias personal. Det bara regnade och regnade ute och jag var super trött. Försökte sova lite på soffan i vänterummet, men tydligen var det inte okej, då en polisman kom o kommenderade mej att inte sova...Andra volontärer började komma så småningom till hotellet och då jag talade med dem fick jag veta att de skulle endast delta i korta (en månad långa) projekt. Jag var helt slut, utmattad och deprimerad. Jag skulle vara här i sex månader. Här i regninga, smutsiga och främmande Indien. Och min resa hade knappt börjat ännu... Då var jag ganska avundsjuk på mina nya franska volontärvänner.

En indisk liten paketbil körde oss via superguppiga vägar till centret där vi skulle tillbringa följande ”orientationsvecka” (orientation week). Äntligen framme fick vi märka att vi skulle vara närmare 50 ungdomar som skulle delta i veckans mångsidiga program. Största delen av volontärerna här är tyskar, sedan finns det fransmän och en irländare, en svensk (från skåne) och en österrikare. Alla tyskar skulle delta i 11 månader långa projekt och plötsligt kändes mina 6 månader som en helt för kort tid att vara här. Det var så ljuvligt att få träffa så mycket unga europeer! Lägerstämningen var mysig och människorna var så vänliga och öppna. Min deppression från morgonen försvann och byttes ut mot en brinnande iver. Jag tror att jag har gått lite på övervarv sedan jag kom hit och har funderat på tidpunkten för mitt totala kollaps. Adrenalin reserverna räckte ju sen inte i all evighet...

Indian welcome

volonteers

food (oota)

Namaste, with irish girl Neef (sry I cant spell your name...) and Margaret from France

Internetyhteys! / Äntligen internet

Vihdoin pääsin nettiin. Ei siitä ole kuin viikko viimeeksi...Olen kuitenkin  kirjoitellut hiukan tekstejä koneelleni ja aion nyt laittaa ne tänne blogiin...siitä tulee varmaan kiva sotku, mutta jos kiinnostaa niin voi lukea mitä on tapahtunut viimeisen viikon aikana :)

Äntligen internet! Jag har skrivit lite texter här under senaste veckan och tänkte ny sätta dem hit till bloggen...det blir säkert ganska råddigt, men det kan inte hjälpas :)

Jännittävä matka Helsingistä Kundapuriin / Den spännande resan från Helsingfors till Kundapur

Elikkä matkani alkoi lauantai iltana kello kahdeksalta kun otin Finnairin lennon Delhiin. Jäähyväiset ovat hirveitä. Koko kesän olen jättänyt jäähyväisiä kaikille rakkaille ihmisille ja olen yrittänyt ottaa ne melko rennosti ja iloisesti. Olenhan kuitenkin vain puoli vuotta poissa, ei se oikeastaan ole kauhean pitkä aika. Toisaalta on ihana huomata miten paljon monet ihmiset välittävät ja kuinka heille tulee ikävä. Se on jollain tavalla katkeran suloista. Sattuu ja samalla tuntuu hyvältä kun joku välittää. Nielin kyyneleet lentokentällä enkä tahtonut antaa ikävän ottaa valtaa. Katsoin ranskalaisen elokuvan lennolla ja join pari lasia punaviiniä. Nuokuin pari tuntia ja sitten olimmekin jo perillä.
   Lento kesti vähän päälle kuusi tunti ja olimme perillä noin 2:30 suomen aikaa, eli noin 5 intian aikaa. Saimme jopa aamiaistakin siihen aikaa yöstä... Delhissä oli siis määrä vaihtaa Bangaloren lentoon ja seurasin vain valtavirtaa kaikkien maailman tarkastusten ja byrokraattisten toimenpiteitten ohitse. Kysymällä löysin tieni oikeaan terminaaliin. Rinkkanikin oli selviytynyt hyvin matkan ensimäisestä osuudesta.
   Bangaloren lennolla olin puolihorroksessa ja nuokuin. Saimme jotain ruokaakin. Intialaista. Jännitin hiukan rinkkaani, että tuleeko se perille vai ei, mutta tulihan se. Vaihdoin hiukan rupioita lentokentällä ja sain huomata euron olevan arvokkaampi kuin luulin. Yksi euro on suunnilleen 74-78 rupiaa! Taksimiehet yrittivät houkutella minua taksiin, mutta pysyin lujana ja otin bussin. Päätökseni osoittautui todella hyväksi, sillä bussi oli tilava ja siisti ja ilmastoitu ja taisi kuitenkin olla halvempi kuin taksi.
   Intian liikenne on erittäin sekava. Maan infrastruktuuri on todella huono ja liikenteessä ei päde mitkään säännöt. Töötit soivat koko ajan ja lehmät laiduntavat autojen keskellä. Lentokenttäbussini meni suoraan bussiasemalle mistä yöbussini Kundapuriin oli määrä mennä. Olin bussiasemalla noin viisi tuntia ennen yöbussini lähtöä,joten minulla oli paljon aikaa. Ei siinä mennyt kuin ehkä puolitoista tuntia kunnes löysin oikean laiturin. Mitkän tieviitat eivät päde, intialaisten englantia on vaikea ymmärtää ja neuvot ovat sekavia. Ihmiset tuijottivat minua kuin mitäkin ufoa. Monet naisetkin käänsivät päätään useampaan kertaan, eivät hävenneet ollenkaan tuijotustaan. Mua alkoi melkei naurattamaan, se oli niin hullunkurista.
   Kundapurin bussilaiturilla tapasin intialaisen miehen joka alkoi jutella. Tiedän, kuulostaa epäilyttävältä. Mutta hän oli todella mukava ja kohtelias. Ja hän sanoi moneen kertaan että hän on töissäkäyvä ihminen. Olin melko cool, mutta taisin innostua hiukan liikaa kannada-kielen kirjaimista kun kysyin mieheltä miten eri sanat kirjoitetaan jne. Hän olisi halunnut näyttää minulle kaupunkia ja kutsui minut syömään, mutta yritin kohteliaasti sanoa ei. Mies odotti kanssani kunnes bussini tuli ja oli todella avulias. Juuri ennen bussin tuloa tapasin espanjalaisen naisen, joka oli tulossa samaan paikkaan kanssani. Meillä oli sama yöbussi ja olimme kummatkin menossa FSL Indian tapaamiseen.
   Luxus-bussissamme oli nukkumapaikat ja ilmastointi. Nukuin yksin yläsängyssä ja katselin Bangaloren yötä ikkunasta bussin lähdettyä liikkeelle. Bussikäytävän toisella puolelle oli kaksi intialaista, ihan mukavaa miestä. He sanoivat että heitäkin pelottaa matkustaa Intiassa ympäri, että me ulkomaalaiset kyllä ollaan kummia.. Olin niin väsynyt että sain jopa nukuttua bussissa. Seuraavana aamuna aikaisin olimme perillä Kundapurissa.

liikennettä Intiassa

Ufo Kundapurin bussiasemalla

Deluxe yöbussi

oli hiukan ahdasta rinkan kanssa pienellä yläsängyllä, mutta matka oli jännittävä ja maisemat myös