Fiiliksiä ja Piirrustuksia / Tankar och tecknande

Blogiani lukiessa saa helposti kuvan minusta koko ajan pyyhältämässä eri paikkoihin, koko ajan matkustamassa ja koko ajan liikkeessä. Välillä onkin aika hurja tahti päällä. Tunnen itseni vahvaksi ja rohkeaksi ja kykeneväiseksi tekemään mitä vaan ja selviämään kaikenlaisista tilanteista.

Näin ei kuitenkaan ole koko aikaa. On päiviä, jolloin ei tekisi mieli mennä ovesta ulos ollenkaan. Ihmisten tuijotus, liikenteen hyrinä ja kaikki puolivillit eläimet kadulla tuntuvat liian rasittavilta ja ylitsepääsemättömiltä. Sama koskee myös reissuntäyteisiä viikonloppuja. Välillä tuntuu ettei lyhyt työviikko riitä viime viikonlopusta palautumiseen. Pelkkä ajatuskin matkustamisesta kaoottisessa liikenteessä, yksin kaiken vieraan keskellä, tuntuu kammottavalta ja vastenmieliseltä.

Iltapäivisin/iltaisin olen melko paljon ihan kotona ellen mene nettikahvilaan tai kannadatunnille. Kirjoittelemisen, kannadan opettelemisen, kitaran rämpytyksen ynnä muiden pikku harrastusteni lisäksi olen lyhyessä ajassa addiktoitunut piirtämiseen.

Henna-kuvioista inspiroituneena olen alkanut piirtämään tavallista enemmän. Piirrän töissä, bussissa, kotona, aamuin ja illoin. Milloin vain, missä vain, kun on pieni hetki vapaa-aikaa. En pidä itseäni minään taiteilijana, joten minun ei edes tarvitse ottaa paineita siitä että piirrustusteni tulisi olla täydellisiä joka kerta. Voin vain nauttia raapustelusta. Sain jo ensimäisen tilaustyönikin. Joku päivä lähitulevaisuudessa teen Lukakselle henna-rikshan! :D

Då man läser min blogg får man lätt en bild av mej som en resegalen turist, hela tiden påväg att upptäcka nya platser, hela tiden i gång. Ibland har jag ju faktiskt ganska hård takt på. Då känner jag mej stark och modig och färdig för att möta alla möjliga nya och svåra situationer. Allt känns överkomligt och spännande.

Men dessa stunder varar inte i all evighet. Det finns dagar då jag inte ens skulle villa gå ut genom dörren här. Människornas eviga stirrande, trafikens buller och alla de halvvilda djuren på gatorna känns som något oöverkomligt utmattande. Samma gäller också de aktiva och resefyllda veckosluten. Det känns ibland som om den korta arbetsveckan inte räcker till för att återhämta sig från förra veckoslutet. Bara tanken på att hamna resa i den kaotiska trafiken, ensam mitt bland allt som är så främmande, känns hemsk och motbjudande.

Under eftermiddagarna/kvällarna är jag ganska mycket bara hemma med familjen om jag inte råkar gå till internet-cafeet eller kannada-timmen. Förutom skrivandet, gitarrmisshandeln, de eviga kannda studierna och mina andra små hobbyn har jag under senaste tiden faktiskt blivit helt beroende av att teckna.

Jag har blivit så inspirerad av alla vackra henna-mönster att jag börjat teckna mer och mer. Jag ritar på jobbet, i bussen, hemma, om morgnar och kvällar. När som helst, var som helst, då jag har en liten stund fritid. Jag ser inte mej själv som någon stor konstnär, så jag behöver heller inte ta stress över att mina ritningar alltid borde vara perfekta. Jag kan bara njuta av tecknandet. Jag har faktiskt också redan fått min första beställning. Skall här i något skede rita en henna-riksha till Lukas! :D

peacocks

King Cobra and Fancy Bird

Bekku (cat) "pussuu"

Kollektiivisuudesta / Om kollektiviteten

Monet aasialaiset kulttuurit ovat kollektiivisia eli siis lyhyesti sanottuna yhteisö on tärkeämmässä asemassa kuin yksilö. On kuitenkin aivan eri asia kokea kollektiivisuus oikeassa elämässä kuin vain lukea siitä.

Intia on maailman toiseksi väkirikkain valtio Kiinan jälkeen. Ihmisiä on paljon, jopa täällä pikku Hunsurissa huomaa miten ihmisiä on ihan eri suhteessa kuin koto-Suomessa. Kouluja tässä kyläpahasessa on joku 80, kaikki lyhyen matkan päässä toisistaan. Mistä kaikki lapset oikein tulevat?

Ihmisiä on niin paljon että sitä eletään todella likellä kanssaihmistä. Täällä ei tunneta mitään nimeltä yksityisyys. Täällä ei voi selittää että ”tarvitsen vähän omaa aikaa” tai että ”haluaisin olla hetken yksin”. Ei, täällä kaikki jaetaan, ilot ja surut. Jos sitä haluaa olla yksin huoneessaan ( jos siis sellaisen omistaa) voi keksiä tekosyyn kuten että haluaa nukkua. Ulkona kaduilla sitä ei ole koskaan yksin, korkeintaan aikaisin aamulla kun reippaana tarpoo joogaan.

Minulla on poikkeuksellisesti ollut oma huone, joka tosin on hyvin pieni ja jonka ovet ovat aina auki kaikille. Olen kuitenkin saanut pienen oman tilan, jossa rauhoittua hetkittäin itsekseni. Tämä pieni yksityisyys on kuitenkin harvinaista ja katoavaa. Parin viikon kuluttua huoneeseeni nimittäin muutta toinenkin asukas. Saksalainen Pia tulee jakamaan kaksoissänkyni ja pienen kaappini ja loput yksityisyyden rippeeni. Olen kuitenkin kuullut että hän on todella mukava. Hän tulee todennäköisesti myös töihin samaan projektiin. Tulemme siis elämään todella tiiviisti yhdessä, saa nähdä tuleeko meistä parhaat ystävät vai jotain muuta...

Perheessäni kaikki jaetaan. Jopa kissakin saa osansa harvinaisista herkuista kuten kekseistä ja karkeista. Kännykkäni on myös yleisessä käytössä aina kun perheeni kännykän saldo on loppunut (eli joka toinen päivä). Ammani pukee minut omiin sareihinsa ja tavaroita lainaillaan puolin ja toisin.

Vieraita talossamme on aamusta iltaan, joskus he vain tulevat istuakseen hetken yksikseen ammani hääräillessä keittiössä. Täällä ihmisten tapaaminen on kuitenkin todella tärkeää. Vaikkei olisi kauheasti asiaa tai edes mistä puhua, sitä tullaan ja istutaan hetki ja ilahdutetaan ystäviä läsnäolollaan. Chai-hetket menevät myös aina kaikkien kiireiden edelle. Aina ehtii juoda kupin chaita. Muu saa odottaa sen aikaa.

De flesta asiatiska kultrer är kollektiva, förenklat kan man säga att gruppen är mer värd än individen. Det är ändå en helt annan sak att själv erfara kollektiviteten än att bara läsa om det.

Indien har den näst största populationen i världen efter Kina. Det finn massa människor här. T.o.m. i lilla Hunsur märker man hur det finns invånare i helt andra proportioner än hemma i Finland. Det finns ca 80 skolor i den här lilla byn, alla på kort avstånd från varandra. Varifrån kommer alla dessa barn?

Det finns så mycket människor att man helt enkelt hamnar leva mycket nära varandra. Inget är privat här, begreppet "privat" existerar inte. Förklaringar som att "jag behöver lite egen tid för mej själv" eller "jag vill vara ensam" är inga förklaringar. Om man vill stänga dörren till sitt rum (ifall man är så lyckligt lottad att man har ett eget rum) kan man alltid säga att man sover. På gatorna är det allti smockfullt av människor. Utom kanske tidigt om morgnarna när man hurtigt traskar till yogan.

Jag har faktiskt varit privilegierad och haft ett eget rum, där jag kunnat ta en stund för mej själv nu och då. Lyxen kommer dock inte att vara länge till, då jag kommer att få en room mate om ett par veckor. Pia från Tyskland kommer att dela min dubbelsäng, mitt lilla skåp och resterna av mitt privata liv här. Jag har hört att hon är jätte trevlig, så månne det inte artar sig. Hon kommer också troligen att jobba i samma projekt med mig. Vi kommer således att leva mycket nära varandra hela tiden. Får se hur vi kommer att orka med varandra :D

I familjen delas också precis allting. T.o.m. vår bitska katt får sin del av sällsynta godsaker som kex och godis. Min mobiltelefon används också av hela familjen då saldot är slut från mammans egen mobil (vilket händer ca varannan dag). Mamman klär mej alltid i sina egna sarin och alla saker är i gemensam användning.

Vi har också gäster hos oss från morgon till kväll. Ibland kommer någon bara för att sitta en stund ensam på sängen medan mamman kockar och har sig i köket. Det är viktigt att möta människor här. Fastän man inte har något egentligt ärende eller något vettigt att säga kommer man på besök och tillbringar en stund i sin väns hus. Chai-stunderna går också alltid före alla andra brådskande ärenden. Det finns alltid tid till att dricka en chai. Allt annat kan vänta den tiden.

evening with family

Bangalore once again

Reissasimme siis Lukaksen kanssa viikonloppuna Bangaloreen tapaamaan Jakobia ja Peteriä ja katsomaan heidän organisaationsa järkkäämää Environmental Day:tä. Lukas on uusi työkaverini, joka tuli pari viikkoa sitten projektiini. Hän on saksalainen (ylläri), mutta todella mukava.

Olin hiukan skeptinen reissua kohtaan, olihan viime Bangaloren visiittini melko tympeä ja rasittava reissu. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin paremmin, viikonloppuni oli miltei rentouttava. Sattumalta istahdimme astetta mukavampaan bussiin, joka ajoi Mysoresta suoraan Bangaloreen pysähtymättä. Jouduimme kuitenkin vaihtamaan bussia pari kertaa Bangaloressa päästäksemme J.P. Nagariin, missä ympäristötapahtuma pidettiin.

Environmental Day oli hauska tapahtuma. Lapset saivat istuttaa kasveja, tehdä mutaveistoksia, osallistua arpajaisiin jne. Eri eko-tuotteiden markkinoijia oli myös paikalla mainostamassa tuotteitaan, mm kompostointisettejä, aurinkoenergiaa, luomu maitotuotteita ja koruja kierrätysmateriaaleista. Oli hauska tavata taas Peter ja Jakob, tutustuimme myös espanjalaiseen (katalonialaiseen) pariskuntaan, Montseen ja Cristoon. Monte Cristoon. Heh heh.

Förra veckoslutet reste vi alltså med Lukas till Bangalore för att träffa Jakob och Peter och följa med hur deras organisation arrangerade Environmental Day. Lukas är min nya jobbkollega, som kom till mitt projekt för ett par veckor sedan. Han är från Tyskland (surprise) , men mycket trevlig för det.

Jag var lite skeptisk gentemot hela utfärden eftersom min förra upplevelse av Bangalore var ganska utmattande och negativ. Denhär gången gick allting mycket bättre och veckoslutet var ganska lyckat. Helt i misstag råkade vi sätta oss i en bekvämare buss som körde utan att stanna från Mysore till Bangalore. Vi var ändå tvungna att byta buss ett par gånger i själva storstaden för att komma till J.P. Nagar fär Environmental Day anordnades.

Environmental Day var ett gulligt evenemang. Barnen kunde plantera växter, göra lerfigurer, delta i lotterier och se på dokumentärer. Olika eko-produkter marknadsfördes också, bl.a. Komposterings set, solenergi, eko-mjölk produkter och smycken av återanvända material. Det var också trevligt att träffa Jakob och Peter igen. Vi fick också lära känna det spanska (katalanska) paret, Montse och Cristo. Monte Cristo, heh heh...

recycled materials

Ganapati

Myöhemmin istuimme yhdessä iltaa hämyisessä kattoterassi-baarissa. Tunnelma oli hilpeä ja paikka hieno, mutta väistämättä sitä tuli huomanneeksi miten baarissa ei ollut ainuttakaan naista eikä yhtäkään iloista nuorisoporukkaa meidän lisäksi. Vain keskiikäisiä miehiä ryyppäämässä perheensä pieniä säästöjä...No eivät varmaan kaikki kuitenkaan. Mutta alkoholi on täällä suuri ongelma, eikä mikään hilpeän juhlinnan aihe. Olen myös ymmärtänyt että isäntäperheeni isällä on alkoholiongelma, jonka takia hän varmaan asuukin muualla...

På kvällen satt vi i en bar belägen ute på en takterrass. Stället var fint och sällskapet trevligt, men man kunde inte undgå att märka hur alla andra kunder i baren var män i medelåldern, troligen i färd att supa upp sina familjers små besparingar...Kanske inte alla, men där fanns inte en enda kvinna eller grupp av unga glada människor (förutom vi förstås). Alkoholen har fört med sig massa problem då västerlänningarna introducerat drycken här. T.ex. Min host-familjs pappa är alkoholiserad och orsakar stress och problem åt sin familj. Det är väll därför han inte bor här med familjen.

Ganeshaa juhlitaan aina vaan.../ Ganesha firas hela tiden...

Kuitenkin, baarissa oli ihan mukavaa ja siirryimme sieltä vielä Montsen ja Criston asunnolle, joka sijaitsi Jakobin ja Peterin projekti-koulun katolla. Itse sain nukkua samassa rakennuksessa pari kerrosta alempana. Istuskelimme katolla ja ihailimme nukkuvaa Bangalorea. Sieltä oli mahtavat näkymät.

Men i allafall hade vi roligt i baren, varefter vi förflyttade oss till Montses och Cristos lägenhet, belägen på taket av Peters och Jakobs projekt-skola. Själv fick jag sova i samma byggnad ett par våningar ner. Vi satt på taket och beundrade nattliga Bangalore. Utsikten var magisk..

sleeping Bangalore

Seuraavana päivänä söin aamupalaa Peterin ja Jakobin pomon kanssa (joka siis asui myös samassa koulu-rakennuksessa). Sain häneltä myös hyviä vinkkejä turistinähtävyyksiä koskien. Tapasin pojat bussiasemalla, josta otimme bussin Lalbaghin kasvitieteelliseen puutarhaan. Jättimäinen puisto oli kuin mikäkin raikas keidas saastuneen ja meluisan Bangaloren keskellä. Siellä oli todella kaunista ja hienoa. Puistosta siirryimme vielä Tipu Sulttaanin palatsia katsomaan, jossa jouduimme maksamaan turistihinnat vaikka kovasti yritimmekin heilutella rekisteröitymistodistuksiamme. Tipun palatsi oli myös hieno.

Sitten alkoikin jo kotimatka kohti kodikasta pikku Hunsuria. Luulen että myös viilenevä ilmasto vaikutti siihen ettei viikonloppu tuntunut niin hirvittävän rankalta kuin yleensä. Ja tottakai hyvässä seurassa on aina hauska matkustaa :)

Nästa morgon åt jag morgonmål med Peters och Jakobs boss ( som alltså också bodde i samma skolbyggnad med sin familj). Han gav också många bra tips om hur jag skulle kunna ta mej till olika turistattraktioner. Jag träffade killarna på bussstationen, varifrån vi tog en buss till Lalbaghs botaniska trädgård. Den enorma parken var som en fräcsh oas i mitten av bullriga och ----- Bangalore. Det var ett vackert ställe. Efter parken förflyttade vi oss till Tipu Sultans palats, där vi hamnade betala turistpriser fastän vi försökte vifta med vår registreringspapper och förklara att vi egentligen inte är turister.. Men palatset var fint i alla fall.

Sedan började den långa hemresan tillbaka till lilla mysiga Hunsur. Jag tror att också det svalare klimatet bidrog till att resandet inte kändes lika tungt som vanligt. I och för sig befann jag mej ju också bland intelligenta och trevliga människor. ;)

never wear sun glasses in India

Lalbagh

Peter and Jakob

never be too white and blonde in India

Tipun palatsissa / i Tipus palats

Mahabalipuram

GTG:n jälkeen päätimme ruotsalaisen Peterin kanssa lähteä katsomaan temppeleitä Mahabalipuramiin, joka on reilun tunnin bussimatkan päässä Chennaista. Saimme reissun aikana monta opetusta turistina olemisen tyhmyydestä. Olemmehan kuitenkin vapaaehtoistyöläisiä emmekä koe olevamme yhtä turisteja kuin muut ulkomailta tulleet lomailijat...Jotenkin riksakuljettajat kuitenkin onnistuivat höynäyttämään meitä ja etevät kaupustelijat huijasivat minulta kohtuuttomat hinnat vaikka mielestäni tingin niin taitavasti...

Efter GTG:n bestämde vi oss med skånska Peter för att fara och kolla in tempel i Mahabalipuram, som är en dryg timmes resa ifrån Chennai. Vi lärde oss många läxor under resan hur man inte skall bli lurad som en dum turist.Vi upplever ju oss själva som mer integrerade i den indiska kulturen än vanliga turister då vi volontärar och bor i indiska familjer...På något sätt lyckades rikshaförarna ändå lura oss på ondögit mycket pengar och sluga försäljare tog överpriser på sina varor trots att jag tyckte att jag prutade rätt så duktigt ner priserna...

temppeleitä temppeleitä...

Tämä pieni ja ystävällinen mies onnistui huijaamaan minua oikein kunnolla. Vaikka luulin tinkineeni hyvän hinnan sain myöhemmin turistikadulla huomata maksaneeni näteistä kaulakoruistani kymmenkertaisen hinnan. Kuvassa Ganesha tietokoneella, hehe. Turistit tykkää.

Den här lilla vänliga mannen lyckades lura mej riktigt ordentligt. Fastän jag trodde att jag hade prutat ett bra pris för mina fina halsband fick jag senare på turistgatan märka att jag betalat tio gånger för mycket. På bilden finns Ganesha på datorn, hehe. Man gör allt för turisterna...

Näimme kuitenkin liudan upeita temppeleitä ja kiviveistoksia ja aina yhtä kauniin Intian valtameren, jonne emme kuitenkaan ehtineet/viitsineet mennä uimaan (olisi pitänyt mennä kaikki vaatteet päällä ja miten sitten saada ne kuivaksi...). Saimme myös sattumalta Parvati-jumalattaren (toiselta nimeltään Gowri) siunauksen ollessamme paikalla kun paikalliset kalamiehet suorittivat Puja-rituaaleja rannalla. Saimme nähdä miten jotkut miehistä täyttyivät Shaktista (Parvatin pyhästä hengestä) ja hoippuilivat transsissa muitten tukiessa heitä rituaalien edetessä. Oikeastaanhan se ei ollut sattumaa, vaan ennalta päätettyä, kohtalo, että me satuimme olemaan siellä juuri silloin kun Pujaa juhlittiin.

Vi såg ett antal otroligt fina tempel och stenskulpturer och den alltid lika vackra Indiska oceanen. Simmandet sparade vi till nästa gång, p.g.a. att vi borde ha gjort det med kläderna på, vilket inte skulle ha varit så smart med tanke på att vi inte hade så många bytesskjortot med...Vi blev också väsignade av gudinnan Parvati då vi råkade vara på plats då lokala fiskare gjorde Puja-ritualer vid stranden. Vi fick vittna hur vissa fiskare fylldes av Shakti (Parvatis heliga ande) och vinglade omkring medan andra stödde dem under de långa ritualerna. Egentligen var det inte en slump att vi var där och blev välsignade, för allting är ju förutbestämt. Det var vårt öde.

Krishnas Butter Ball

tourists

Ihana meri / Ljuvliga havet

Shore Temple

Five Rathas

Parvati Puja

Mahabalipuram on myös turistien luvattu shoppailukylä. Meinasin kirjaimellisesti seota kaikista ihanista tavaroista ja vaatteista...Hillitsi itseäni kuitenkin parhaani mukaan ja meillä oli monta hauskaa tinkimistuokiota kaupustelijoiden kanssa. Yhden vanhan ukkelin sain jopa nauramaan ääneen tinkiessäni niin urheasti.

Mahabalipuram är också turisternas lovade shoppingparadis. Jag måste faktiskt kontrollera mej själv från att inte köpa något från varenda lilla butik jag gick förbi...Det fanns så mycket vackra kläder och saker med alla möjliga mönster och färger. Vi hade också roliga prutningsstunder med försäljarna. En gammal gubbe tyckte jag var så rolig när jag prutade ivrigt att hela affären slutade i att vi båda bara gapskrattade.

Kotimatkalla pysähdyimme krokotiilipuistossa katsomassa matelijoita. Krokoja oli jokaista sorttia ja kilppareita myös. Saimme myös nähdä livenä Intian neljä vaarallisinta käärmettä ja miten spesialistit niitä käsittelivät. Se oli tosi mielenkiintoista ja jännää! (terveisin King Cobra dokkarista innostunut käärmeentusiastikko)

På hemvägen stannade vi i en krokodilpark och såg på reptiler. Det fanns ett stort utbud på alla möjliga sorter av alligatorer, krokodiler, sköldpaddor etc. Vi fick också se live Indiens fyra farligaste ormarter och hur specialisterna handskades med dem. Det var otroligt intressant och spännande! ( jag hade alltså blivit lite inspirerad av King Cobra dokkaren jag sett på jobbet...)

Get together – Chennai

FSL järjestää joka kuukausi osalle meistä vapaaehtoisista tapaamisen; “GTG”:n, jossa tapaamme ystäviä muista projekteista eri puolilta etelä- Intiaa. Meillä ei itseasiasssa ollut paljoakaan ohjelmaa, keskustelimme jotain ongelmista projekteissa ja isäntäperheissä, kulttuurien kohtaamisista jne.

Yritimme kuitenkin muitten vapaaehtoisten kanssa nähdä hiukan Chennaita ja kävimme mm Marina Beachillä ja parissa temppelissä. Chennai on suuri ja sekamelskainen kaupunki, niinkuin nyt Intian suurkaupungit yleensäkin. Kuumuus on yleensä todella ahdistava, meidän aikanamme satoi kuitenkin melko paljon (olis siis chennailaisittain hyvä ilma) ja silti kosteus ja kuumuus sai kaikki vaatteet likomäriksi. Mädääntyvä jäte haisi paikoitellen vahvasti, slummit näyttivät ahtailta ja kaupungin läpi virtaavaan jokeen päätyy ilmeisesti suurin osa kaikesta paskasta...Mutta toisaalta sitä on alkanut tottumaan intialaiseen järjestykseen joka vallitsee kaiken sekasorron keskellä. Chennai oli siis periaatteessa ihan kodikas suurkaupunki.

Oli myös hauska tutustua paremmin FSL Indian henkilökuntaan, nuoret intialaiset ystävämme ovat ihanan avoimia ja hauskoja. Saapumisaamuna reissasin FSL:läisten kanssa pitkin Chennaita FSL:län toimistolle, aamupalalle ja takaisin. Oli niin hauskaa olla heidän seurassaan ja tunnen saaneeni pari uutta intialaista ytävää :)

FSL ordnar varje månad en ”GTG” för en del av oss volontärer. Där träffar vi vänner som jobbar i olika projket på olika håll i Södra Indien. Vi hade egentligen inte så hemskt mycket program, diskuterade lite om problem i projekt och host-familjer samt om kulturmöten etc.

Vi försökte ändå med volontärerna se oss lite omkring i Chennai när vi en gång kommit ända dit. Vi besökte bl.a. Marina beach och ett par hindutempel. Chennai är en stor och bullrig stad, som nu de mesta indiska storstäder brukar vara. Vanligtvis är hettan mycket tryckande, men under vår vistelse regnade det ganska mycket (det var alltså bra väder enligt chennaiborna). Trots det blev man dyblöt av fukten och svettandet. Ruttnande avfall luktade ställvis, slummen såg trång ut och tydligen dumpas största delen av allt skit i floden som rinner genom staden...Men egentligen har man redan blivit ganska van vid den indiska ordningen som råder mitt i kaoset. Chennai var alltså egentligen en helt mysig storstad.

För mej var det också mycket roligt att få lära känna FSL-staffen bättre. Jag reste omkring med dem i Chennai på morgonen efter vår ankomst då vi for till FSL:s kontor och åt morgonmål tillsammans. De unga indierna har humor och är så roliga. Jag känner att jag fått ett par nya indiska vänner detta veckoslut :)

Beautiful Malti and Nishkal

Marina Beach

The Indian Ocean

Kapaleeswarar Temple

Sri Ramakrishna Temple

Kauhuleffoja yöjunassa / Skräckfilmer på natttåg

Keskiviiko-iltana alkoi pitkä ja jännittävä matkani toiselle puolelle Intian niemimaata, Tamil Nadun osavaltioon, Chennaihin. Sää oli pahaenteinen, satoi vettä ja pimeä tuli jo aikaisin. Otin bussin Mysoreen, josta minun oli määrä ottaa pahamaineinen yöjuna... Junaasemalla tapasin ihanan koordinaattorini Nishkalin ja hänen isänsä, joka oli tullut saattamaan. Oma paikkani oli toisessa päässä junaa, mutta luotimme siihen että saamme paikat vaihdettua niin että saan nukkua tuttujen ihmisten seurassa. FSL:län porukkaa oli tulossa samaan junaan myöhemin Bangaloresta.

Onsdag kväll började min långa och spännande resa till andra sidan av den Indiska halvön, till Tamil Nadus huvudtstad Chennai. Vädret var olycksbådande, det regnade och mörkret föll tidigare än vanligt. Jag tog bussen till Mysore, varifrån jag hoppade på det omryktade natttåget...Jag mötte min kordinator Nishkal och hennes pappa, som kommit och följa henne, på tågstationen. Min plats skulle ha varit på andra sidan av det enorma tåget, men vi litade på att vi skulle få platsen utbytt så att jag kunde sova med bekanta människor. Andra typer från FSL var nämligen påväg, men skulle hoppa på först i Bangalore.

Nishkal on siis projektini koordinaattori ja vastaa meistä Hunsurin ja Mysoren vapaaehtoisista ja siitä että viihdymme projekteissamme ja isäntäperheissämme. Nishkal on moderni nuori intialainen nainen, minua vain noin kuusi vuotta vanhempi. Jutellessani hänen kanssaan tajusin miten minun olisi pitänyt olla häneen enemmän yhdteydessä projektiini liittyen. Tajusin myös ettei yksin junalla matkustaminen naisena Intiassa ole mikään itsestäänselvyys vaikka sitä onkin 25 vuotias ja itsenäinen ja moderni. Nishkalin isä oli saattamassa ja soitteli hänelle vähän väliä matkan aikana, ymmärsin myös että jollei Bangaloresta olisi ollut tulossa muita FSL-tyyppejä ei isä olisi päästänyt tytärtään lainkaan junaan. Toisaalta huolehtimisen voi myös panna kollektiivisuuden ja perherakkauden piikkiin, mutta silti...

Nishkal är alltså kordinator för oss alla volontärer i Hunsur och Mysore. Hon ser till att vi har det bra i våra familjer och att projekten vi jobbar i fungerar. Nishkal är en ung och modern indisk kvinna, bara sex år äldre än jag. Då jag talade mer med henne förstod jag att jag borde ha varit mer i kontakt med henne angående alla problem jag haft i mitt projekt. Jag förstod också att det inte är en självklarhet ens för indiska kvinnor att åka ensamma i natttåg fastän man är 25 år gamma, självständig och modern. Nishkals pappa följde oss in i tåget och ringde henne ett antal gånger under resan. Om inte andra FSL-typer skulle ha kommit i samma tåg från Bangalore skulle pappan troligen inte ens ha släppt sin dotter iväg. Man kan ju nog kvitta en del av oroandet med den superkollektivistiska kulturen och familjekärleken, men ändå...

Isän huoli osoittautui osittain aiheelliseksi jännittävän matkamme aikana...Juna oli puoli tyhjänä lähtiessään Mysoresta, sillä monet tulisivat kyytiin vasta Bangaloressa. Nishkal oli juuri ostanut uuden älypuhelimen josta jouduimme katsomaa demoni aiheisen kauhuleffan. Olenhan tunnetusti kauhuleffojen suuri ystävä...Saimme ainakin hyvät naurut kun pelästyin jokaista chai-myyjää ja ikkunasta työntyvää pähkinäntuputtajan kättä. Mutta ei tässä vielä kaikki, todellinen kauhuleffa oli vielä edessä...Elokuvan jälkeen juttelimme ja hihittelimme reaktioillemme kun huomasin jotain erittäin älöttävää. Meitä viistosti vastapäätä makaava mies oli ottanut vehkeensä esiin ja runkkasi ihan häpeämättä meitä katsellen...Sitä jotenkin menee ihan lukkoon, miten joku kehtaa? Vaihdoimme ripeästi puolta ja odotelimme kiihkeästi että ystävämme Bangaloresta tulisivat junaan. Nishkal oli vielä enemmän kauhuissaan kuin minä, itse olen useimmiten asennoitunut siihen että mitä kummallisuuksia vain voi tulla vastaan. Pohdiskelimme että olisko pitänyt pysyä vahvana ja mennä ja antaa runkkarin kuulla kunniansa korvapuustien kera. Toisaalta se olisi luultavasti vain ollut tyhmänrohkeaa, juna oli melko tyhjänä ja monet nukkuivat. Hirveän moni ei olisi välttämättä tullut apuun. Tiedä sitä.

Pappans oro visade sig vara delvis helt vettig under vår spännande resa...Tåget var bara halvfullt eftersom många skulle hoppa på först i Bangalore. Nishkal hade just köpt en ny smartphone och jag hamnade se en skräckfilm som handlade om demoner och dylikt med henne. Jag är ju känd för att inte ens kunna se på Agatha Christie utan att stänga ögonen...Så vi hade i allafall roligt åt att jag blev skrämd av varenda chai-försäljare och nötprackare som trugade sin hand genom tågfönstret. Men dethär var bara en början...Efter filmen pratade vi och fnittrade åt våra reaktioner då jag märkte något extremt äckligt. Snett mittemot oss låg en man på sin brits och runkkade helt öppet och skamlöst medan han såg på oss. Man blir liksom helt mollös när man ser något sådant, hur täcks nån? Vi bytte snabbt sida så att vi slapp se äcklet och väntade ivrigt på att våra vänner skulle hoppa på i Bangalore. Vi spekulerade kring alternativet att visa hur starka kvinnor vi är och bara gå och slå till mannen och skälla ut honom på samma gång. O andra sidan skulle det troligen bara ha varit dumdistrigt, tåget var relativt tomt och många låg redan och sov. Vi skulle nödvändigtvis inte ha fått så mycket hjälp av medmänniskorna. Vem vet.

Puhuimme Nishkalin kanssa seksuaalisesta häirinnästä. Hän kertoi että oli kerran joutunut ahdistelun kohteeksi junalaiturin tungoksessa. Silloin hän oli läpsäyttänyt ahdistelijaa ja kun kanssaihmiset kuulivat mitä oli tapahtunut he olivat hakanneet ahdistelijaa ja sitoneet tämän kiinni lyhtypylvääseen. Loppua Nishkal ei ehtinyt nähdä junan lähtiessä liikkeelle...Kysyin etteikö häntä yhtään kauhistuttanut tai kaduttanut se mitä miehelle tehtiin. Vastaus oli ei oikeastaan. Ihan ymmärrettävää, en vain tiedä olisinko itse pystynyt samaan.

Vi talade med Nishkal om sexuella trakasserier. Hon berättade att hon hade en gång blivit trakasserad på tågperrongen i människovimlet. Då hade hon gett mannen en örfil och när människorna runt omkring hört vad som hänt hade de hackat trakasseraren och bundit fast honom i en lyktstolpe. Vad som hände därefter hann Nishkal inte se då hennes tåg for iväg. Jag undrade om hon inte alls blivit förfärad eller ångrat sitt agerande efter att hon sett vad som hänt till mannen. Svaret var att inte egentligen. Helt förståeligt, men jag vet inte om jag själv skulle ha klarat av samma sak.

Noniin, ei meille sen kummempia kuitenkaan tapahtunut ja selvisimme hengissä. Itseäni taisi kutenkin demoni-leffa pelottaa enemmän, todellisuudentajuni taitaa olla sen verran häiriintynyt. Saimmehan myös nähdä miten ystävällisiä ja avuliaita intialaiset voivat olla, kun miesseurueesta yksi tyyppi suostui vaihtamaan kanssani paikkaa ja menemään toiselle puolelle loputtoman pitkää junaa nukkumaan. Otin samanlaisen yöjunan yksin takaisin Chennaista lauantai-iltana eikä mitään ylläreitä sattunut, tällä kertaa.

Sist och slutligen klarade vi oss ändå vid liv genom tågresan och inget destuvärre hände. Jag själv var nog mer rädd för skräckfilmen än för masturberaren, min verklighetsuppfattning är som synes lite förvrängd...Men till skillnad från Nishkal, är jag som ensam resande utlänning nästan alltid beredd för att det värsta kan hända en. Och vi fick ju också uppleva indiers hjälpsamhet då en vänlig ung man från en grupp resande gick med på att byta plats med mej fastän min plats var i andra ändan av det enorma tåget. Dessutom tog jag samma nattåg ensam tillbaka hem på lördagen från Chennai och det var hur bekvämt som helst.

Nishkal <3

night train

Kaveri Express