Intian hyviä puolia (osa I)

Koko ajan, tietoisesti ja tiedostamatta, opin jotain uutta täällä. Sitä omaksuu uusia tapoja ajatella ja suhtautua asioihin, näkee uusia piirteitä itsessään, oppii hyväksymään itselleen kummallisia asioita jne. Monista asioista on jo tullut niin itsestäänselvyyksiä, etten edes tule ajatelleeksi niitä uusina asioina. Välillä mitä kummallisimmissa tilanteissa sitä kokee ahaa-elämyksiä ja yhtäkkiä oivaltaa uusia asioita. Yritän keräillä näitä oivalluksia ja itsestäänselvyyksiä teille luettavaksi, mutta myös itselleni ruodittavaksi jotta todella tiedostaisin kuinka paljon uusia asioita olen itse asiassa sisäistänyt täällä. Eli seuraavat tekstini tulevat olemaan tiukkaa syvällistä tavaraa, varautukaa pyörittelemään silmiänne siellä kylmässä Suomessa kun intianreissaaja alkaa lätistä hengellisistä täyttymyksistään. Hah.

Ikävä kyllä en varmaan jaksa kääntää näitä syvällisiä mietteitäni monelle kielelle (tekstin määrä tulee muuten lamauttamaan innostuneimmankin lukijan). Joten svenskikset saavat harjoittaa finskaansa ja English people, well, you can put it to google translate but...you still won't understand anything about the messed up contents when you try to translate a synthetic language like Finnish to an analytic language like English. But it'll sure be fun to read!

Toisaalta sitä ei koskaan tiedä millä kielellä tekstit tulevat, se vaihtelee päivästä päivään...

Otetaan rennosti

Täällä ollessani koen välillä olevani kontrollifriikki pahimmasta päästä. Olen kunnianhimoinen ihminen, ja tehdessäni jotain teen sitä todellakin 110 %, enkä anna itselleni lupaa lepsuilla. Vapaa-ajallani olen myös alati toteuttamassa omia pikku projektejani, en pysty yksinkertaisesti olemaan tekemättä mitään. Ystäväni Lukas, joka mieluummin ottaa vähän rennommin, kysyi minulta kerran että enkö mahdollisesti ole hiukan neuroottinen? No EN! Tai voi olla. Joka tapauksessa, täällä miltei ihailen host-siskojeni ja perheeni rentoa asennetta. Kun siskoillani on vapaapäiviä, viikkoja, koulusta he eivät oikeasti tee yhtään mitään. Saattavat istua koko päivän sisällä lötkötellen ja telkkaria katsellen. Välillä saattavat lukaista jotain läksyjä läpi ja tietysti syövät. Ja tätä jatkuu päivästä päivään ilman turhautumista tai pienintäkään tarvetta keksiä itselleen jotain oikeasti hyödyllistä tekemistä. Minä vain en ymmärrä miten he pystyvät siihen. Itse hyppisin seinille, masentuisin ja kokisin päivien menevän hukkaan ja syyttäisin itseäni saamattomuudesta.

Olemme keskustelleet Lukaksen kanssa kyseisestä asiasta, ja todenneet että hyppysellinen intialaisten rentoa asennetta ei olisi pahitteeksi minulle. Olen kuin valioesimerkki länsimaisesta tehokkuus-ajattelusta. Aika on rahaa, eikä aikaa ole koskaan riittävästi. Joka minuutti pitää käyttää hyväksi ja tehdä jotain hyödyllistä. Stressataan ja kasataan itselleen niin paljon paineita, että lopuksi vain pimahdetaan tai sammutaan. Ja ketä sitten syyttää kun on itse rääkännyt itsensä loppuun? Itsepuolustuksekseni haluan kuitenkin sanoa että otan itse asiassa todella iisisti täällä. Opiskelen kannadaa, hindiä ja saksaa huvin vuoksi, ilman stressiä ja paineita. Luen kirjoja ja kirjoitan, koska se on minulle yksinkertaisesti mieluisampaa kuin tv:n tai leffojen katselu. (Uskokaa tai älkää.)

Ei siis ole ihme että ihmiset tulevat pakoon lännen stressiä ja ahdistusta tänne Intiaan tai alkavat harjoittaa itämaisia harrastuksia kuten joogaa ja meditointia kotimaassaan. Suurin osa stressipakolaisista hakeutuvat niin sanottuihin ashrameihin. Ashrameja on moneen lähtöön, mutta pääasiassa niissä kai pyritään meditoimaan ja tulemaan kosketuksiin hengellisen minänsä kanssa. Hinduismissä ashram on paikka (yleensä metsä) jonne vetäydytään vanhuusvuosina (juuri ennen kupsahtamista) ja irrottaudutaan maallisista tarpeista ja ajatuksista ja eletään luonnon ja jumalan armoilla loppuun asti. Mutta voihan sitä jo nuoremmallakin iällä oppia rentoutumaan...

Projektissamme (Environmental Education in Save Our Earth Club) on tehokkuuteni myös joutunut koettelemukselle. Asiat vain eivät hoidu täällä kädenkäänteessä eikä joka päivä tarvitse stressata ja raataa itseään loppuun. Intialaiset ottavat rennosti jopa duunissa. Mitä sitä turhaan stressaa, kyllä asiat järjestyvät aina lopulta. Tulee päiviä joina en koe tekeväni yhtikäs mitään hyödyllistä projektissa, mutta hey Amanda, take it easy, we'll do it tomorrow. Or the day after tomorrow. On siis pakko vain yrittää iloita kaikista pienistäkin edistysaskeleista ja oppia löytämään jotain hyvää joka päivästä.

Olen siis oppinut hyväksymään laiskottelun ja rennomman asenteen elämään. Itse en koskaan tule kykenemään istumaan koko päivää sisällä telkkaria töllöttäen, mutta voin ehkä antaa itselleni useammin anteeksi jos en joka päivä saavuta suuria tehokkuuspisteitä omissa silmissäni. Olen edelleenkin sitä mieltä että ilman rutiininomaista harjoittelua ja itsekuria on monia asioita vaikea saavuttaa, mutta olen oppinut huomaamaan miten hiljaa hyvä tulee, miten rennommallakin asenteella voi saavuttaa hyviä tuloksia. Kun mietin sitä stressin määrää kotimaassani, miten monet ihmiset joutuvat varhaiseläkkeelle tai teholle burn outin takia, tajuan myös miten hyödyllistä ja terveellistä on välillä sallia itsensä rentoutua. Eikä itseasiassa välillä edes riitä, krooninen stressi on kaikista paheista vaarallisin. Se tappaa nopeammin kuin tupakka (uskokaa tai älkää!). Joten yritän viedä eteenpäin tätä stressittömyden ilosanomaa rakkailleni siellä kotona (siis minä, ex-mestaristressaaja ja paineiden kasaaja). Ottakaa iisisti, älkää turhaan stressatko. Liika stressi ei auta eikä vie ketään eteenpäin. Meillä kaikilla on vain yksi elämä elettävänä, joten yritetään ottaa siitä kaikki irti, stressaamatta, ottaen iisisti. Aamen. Omm shanti shanti.

Pia viettää kissanpäiviä